Beyond Eyes (2015)

Olen aina ollut heikkona nätteihin ja lyhyisiin seikkailupeleihin. Ne vievät mukavasti ajatukset pois ankeasta arjesta silloin kun sitä tarvitsee. Beyond Eyes vei ajatukset ihanan kesäisiin väreihin, kivaan äänimaailmaan sekä haikean kauniiseen tarinaan. Valitettavasti peli on kuitenkin älyttömän lyhyt, hidastempoinen ja ei aiheuta sitä tuttua kutinaa, jonka vuoksi peli pelataan uudelleen. 

Beyond Eyes on seikkailupeli, jonka kehitti Tiger & Squid ja julkaisi Team17 4.8.2015. Se löytyy Xbox:lle, Ps4:lle ja Pc:lle. Omaan Steam-kirjastoon peli eksyi Humble Bundlen kesäalesta. Peli ei ole niitä kalliimpia ja maksaa Steamissa vähän päälle kympin. 

Pelin värimaailma on kaunis

Pelissä liikutaan Rae nimisellä 10-vuotiaalla, joka on menettänyt näkönsä ilotulitteiden kanssa tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Tyttö on arka ja viihtyy parhaiten yksinään tai pulskan Nani-kissan kanssa. Yhtenä päivänä Nani katoaa ja Rae lähtee etsimään rakasta ystäväänsä kodin ulkopuolelle. Ulkomaailma on kuitenkin pelottava ja täynnä ääniä, jotka monet ovatkin jotain aivan muuta kuin miltä aluksi kuulostaa. Askel kerrallaan Rae tunnustelee tietä eteenpäin ja kohti Nanin kohtaloa.

Rae ja hänen pullea kaverinsa Nani

Rae ei näe, mutta kuulee ja tunnustelee ympäristöään. Muuten valkoinen ympäristö saa väriä Raen mielikuvituksen turvin. Hahmolla liikuttaessa ympäristö hahmottuu sitä mukaa kun Rae liikkuu. Kaikki on värikästä niin kauan kun Rae tuntee olonsa turvalliseksi. Kun jotain epämukavaa, pelottavaa tai ahdistavaa tulee vastaan, maailma muuttuu kylmäksi ja harmaasävyiseksi. Rae liikkuu hyvin hitaasti eteenpäin ja jää helposti kiinni puiden reunoihin tai puskiin. Mitään vaarallista ei voi vahingossa tapahtua, sillä näkymättömät seinämät tulevat vastaan, joten voit pelata turvallisin mielin ja tutkia mielin määrin.

Turvallisin mielin maailmaa tutkiva Rae

Ahdistunut ja pelokas Rae

Pelin pelaamiseen meni vain kolme tuntia, mutta suoraviivaisempi pelaaja onnistuu kyllä pelaamaan sen vielä lyhyemmässä ajassa. Achievement-metsästäjät saavat varautua olemaan hyvin kärsivällisiä etsiessään piilotettuja palkintoja, sillä Raen vauhdilla lyhytkin matka tuntuu ikuisuudelta. Ehkäpä tästä syystä peli on pidetty lyhyenä? Peli on sen verran hidastempoinen, ettei sitä kyllä kolmea tuntia enempää jaksaisi. Voisin kyllä kuvitella, että moni lapsi saattaisi pelistä tykätä. Oikeastaan pelin sijaan tästä olisi saatu oikein ihana lastenkirja. Arvosanaksi tulis: "Ihan kiva peli, mutta..."

-Lunitsi

Broken Age (2015)

Kaikki ystäväni tietävät, että olen suuri seikkailupelien fani. Olen pelannut niitä pienestä pitäen, ja suurin osa steamin (hyvistä) point’n’click –seikkailuista on minulle tuttuja. Sitten jouduin pienen ongelman äärelle. Mikä seikkailu ansaitsisi olla ensimmäinen, josta Sokerinoppaan kirjoitan? Vaihtoehtoja oli monia, mutta päädyin loppupelissä ihastuttavaan Broken Ageen. Muutaman vuoden ajan olen pelannut seikkailuja niin, että pelaamme ystäväni kanssa samaan aikaan ja juttelemme samalla steamin chatissa. Tällä tavalla yksinpelistäkin saa melkein moninpelin. Broken Age on yksi niistä harvoista peleistä, jota olen jaksanut pelata yksin uudelleen.

Broken Age on Double Fine Productionsin kehittämä ja julkaisema peli. (Sama yhtiö on tehnyt muun muassa modernin version Day of the Tentaclesta.) Peli sai alkunsa kickstarterista, jonka avulla nostettu summa on yksi pelihistorian suurimmista. Pelin ohjaaja on Tim Schafer, joka palasi pelien maailmaan ensimmäistä kertaa vuoden 1998 jälkeen. Ääninäyttelyssä loistavat Masasa Moyo, Jack Black ja Elijah Wood. Broken Age on siis tehty huippuosaajien ja supertähtien voimin.

Pelin juoni on mielenkiintoinen. Valtava monsteri Mog Chothra kiertää pelimaailman kyliä ja kaupunkeja etsien uhrilahjaksi tarjottavia neitoja. Mutta mitä tekee pelin sankaritar Vella Tartine? Entä hyvin erikoisen avaruusaluksen kapteeni Shay Volta? Yritän välttää spoilereita tässä tekstissä, joten jos aiot pelata Broken Agea, niin ei hätää. Voit lukea tätä turvallisin mielin.

Peli alkaa pelattavan hahmon valinnalla.

Pelin mekaniikka on yksinkertainen. Osoita ja klikkaa. Hahmo liikkuu sinne, mihin hiirelläsi osoitat. Pelissä kerätään esineitä, joita käytetään toisiin esineisiin tai kohteisiin. Pelin puzzlet ovat muutamaa kinkkistä lukuunottamatta aika helppoja, mikä passaa minulle, sillä olen oikeastaan aika surkea ratkaisemaan vaikeita puzzleja. Päähenkilöiden lisäksi muut hahmot ovat todella hyvin toteutettuja. Avaruusaluksen virkatut pehmoystävät ovat söpöjä, ja mystinen puhuva puu oudolla tapaa huvittava.

Vella ja neuroottinen, puhuva puu.

Broken Agen ympäristöt ovat pastellinsävyisiä ja kauniita. Vellan seikkailu alkaa hänen kotikaupungistaan Sugar Buntingista. Jokaisella pelin kylällä ja kaupungilla on oma teemansa. Shay taas aloittaa matkansa lähinnä 5-vuotiaille lapsille suunnitellussa avaruusaluksessa. Scifi-elementeistä huolimatta peli on mielestäni enemmän fantasiaa. Peli sopii (ainakin minun mielestäni) kaikenikäisille pelaajille, ja oma veljentyttönikin on sitä intron verran pelannut. Pelissä ei muuta ahdistavaa ole, kuin hieman pelottava Mog Chothra, joka tosin on enemmän kummallinen kuin ahdistava. Mutta ehkä alle 7-vuotiaat pelaajat saattaisivat sitä hieman pelätä... Toki pelaajan täytyy osata englantia, mutta eipä tuo kielitaidottomuus minunkaan lapsuudessani estänyt seikkailupelien pelaamista. Sillä tavalla sitä oppii.

Pelin graafinen tyyli on silmiähivelevä. Siitä tulee mieleen moderni lastenkirjamaisuus ja sokerintäyteinen söpöys. Käsikirjoitus on hauska ja humoristinen, mutta peli ei onneksi ole kokonaan naurettava, kuten monet huumoriseikkailut (kuten Runaway: A Road Adventure tai Deponia.) Peli on saanut huikeita arvosteluita joka tuutista. Toki siinä on myös pieniä puutteita. Soundtrack saisi omasta mielestäni olla hieman mieleenpainuvampi, sillä nyt kun muistelen omia pelihetkiäni, en muista yhtäkään musiikkiteemaa. Pelin loppupuolella on pari raivostuttavaa puzzlea, joihin on toki olemassa vihjeet, mutta niitä on vaikea löytää. Muutama puzzle on myös ajoituksesta kiinni, mikä on aina inhottavaa.

Pelissä on myös syvällisempiä teemoja. Tarina on kahden nuoren, erilaisissa ympäristöissä kasvaneen ihmisen kasvutarina. Rohkeasti he rikkovat rutiinin ja lähtevät etsimään omaa polkuaan. Pelissä nousee esille ystävien tärkeys ja itsenäisen ajattelun rooli nuorten elämässä. Kaikki tämä on kuitenkin taitavasti kirjoitettu juonen taustalle. Pelaaja keskittyy ratkaisemaan hauskoja ongelmia ja lukemaan hyvin toteutettuja dialogeja.

Shay on jokapäiväisen rutiinin vanki.

Suosittelenko Broken Agea lukijoilleni? Ehdottomasti. Peli on noussut suosikikseni monien muiden loistavien seikkailujen sekaan. Se on yhdistelmä söpöä, kaunista ja mielenkiintoista. Olen jättänyt sen Steamin kirjastossa asennetuksi, mikäli joskus tekee taas mieli pelata. Pelin hinta Steamissa on 19,99€, joka on mielstäni kohtuullinen, mutta kannattaa varmaan odotella alennusmyyntejä (kuten aina). Keitä iso kuppi teetä, laita kynttilä työpöydälle ja käynnistä Broken Age. Siinä ensimmäinen tekstini seikkailusta. Niitä on tulossa paljon lisää! Kiitos ja kuitti. 

- Lissu

Dead by Daylight

Illat ovat alkaneet pimentyä eli on aika aloittaa kauhupelikausi. Itsellä on tapana kerätä Halloweenin/Kekrin ajaksi lista pelattavia kauhupelejä, joiden seassa on niin omia suosikkeja kuin itselle vielä uusiakin kauhupelejä. Mikäs sen hauskempaa kuin pimeän aikaan hakata kynttilän valossa zombeja tohjoksi tai yrittää paeta sarjamurhaajaa. Eniten pidän niistä kauhupeleistä, joita voit hakata joko itseksesi randomeiden kanssa tai omalla kaveriporukalla. Ostin Dead by Daylightin nyt kesällä ja se kiri samantien omien suosikkien top 3:een. Ekalla kerralla pelatessa se aiheutti sopivasti sydämen tykyttämistä sekä hengityksen pidättämistä ja vaikka olenkin peliä jo jonkin verran hakannut niin jännitys ei vielä ainakaan ole pelaamisesta kadonnut. Peli on viime vuoden mallia. Starbreeze Studios julkaisi sen 14. kesäkuuta 2016 ja sen kehitti Behaviour Interactive. Se on saatavilla Pc:lle, Xbox One:lle ja Ps4:lle.

Virallinen traileri

Dead by Daylightissa voit pelata joko selviytyjänä tai tappajana. Kyseessä on siis 4vs1 moninpeli, jossa kaikki selviytyjät sekä tappaja ovat pelaajia. Ideana on, että selviytyjät ovat joutuneet tappajan muurien ja seinien ympäröimään loukkuun, josta pyritään pääsemään ulos. Uhrien täytyy käynnistää viisi generaattoria, jotka antavat virtaa kahdelle alueen portille, joista voi sitten kirmata vapauteen. Toinen vaihtoehto on löytää maassa oleva luukku, jonka saa auki joko laatikosta löytyvällä avaimella tai olemalla viimeinen hengissä oleva uhri. Tappaja taas tietysti yrittää estää paon kaikin keinoin kuten potkimalla generaattoreita rikki (pidentää niiden korjausta) sekä nappaamalla uhreja tiluksilla roikkuviin koukkuihin.

Pelissä on useampi hahmo joista valita itselleen sopiva. Jokaisella selviytyjällä ja tappajalla on omat erikoiskykynsä, jotka voi saavuttaa kehittämällä hahmoa Bloodweb-valikossa. Kehittämiseen tarvitaan Bloodpointseja, joita saa pelin aikana useammastakin asiasta. Selviytyjänä niitä saa mm. generaattorien korjauksesta, toisten pelaajien auttamisesta tai hengissä selviämisestä. Tappajana taas pisteitä kertyy ansojen avulla, nappaamalla selviytyjiä ja tietysti eniten jos saa kaikki selviytyjät kiinni. Bloodwebissä voit erikoiskykyjen lisäksi saada ostettua erilaisia esineitä, jotka helpottavat pelaamista kuten ensiapulaukun, työkalusalkun ja tietysti näihin add-oneja pidentämään käyttöä.

Bloodweb

Hahmovalikko tappajalla pelatessa

Tarinaa pelissä on sen verran, että jokaisella hahmolla löytyy oma taustalorensa, joista osa on ihan mielenkiintoisiakin. Itse tykkään lukea yleensäkin taustaloret peleissä, mutta tässä pelissä ne korkeintaan lisäävät pikkuriikkisen pelin tunnelmaa eli eivät todellakaan ole pakollista luettavaa. Eniten hahmoa valitessa kannattaa miettiä erikoiskykyjä ja tietysti että mikä itsestä tuntuu sopivalta. Peliin on myös saatavilla muutama dlc. Jos tykkäät Halloween-leffasta niin suosittelen hommaamaan samalla nimellä varustetun dlc:n niin pääset pelaamaan itse Michael Myersillä tai Laurie Strodella. Of Flesh and Mud-lisäristä taas löytyy murhaajaksi The Hag. Sparks of Madness taas tuo peliin mielisairaalan, tohtorin sekä yhden uuden selviytyjän. Loput lisäreistä omaavat lähinnä asusteita hahmoille. Left 4 Dead -pelien pelaajille hauskana lisänä pelin hahmovalikosta löytyy myös Bill sekä muille hahmoille leftikseen liittyviä asusteita.

Itse pelin grafiikat ovat kivat samoin kentät, mutta pelatessa tulee vastaan paikoittaista lagittamista. Hahmot hyppivät metrikaupalla välillä eteenpäin ja tulee tilanteita että tappajana luulit saaneesi tyypin koukkuun, mutta lagin vuoksi uhri pääseekin karkuun. Näitä ei onneksi ole paljoa, mutta kyllä se kriittisellä hetkellä kirpaisee. Varsinkin jos haluaa pelata omaa tasoaan paremmaksi. Pelistä löytyy siis arvojärjestelmä 20:stä alkaen. Omalla kohdalla se on ainakin peliä etsittäessä auttanut saamaan peliin mukaan oman tasoista porukkaa. Silloin näillä ei toki ole merkitystä jos pelaa kaveriporukalla, mutta randomeiden kanssa pelatessa on mukavempi, ettei vastaan tule joko pari tuntia pelanneita tai pari sataa tuntia pelanneita tyyppejä.

Jokainen matsi vaikuttaa omaan pelitasoon

Dead by Daylight ei ole niitä pelottavimpia kauhupelejä, joita olen pelannut, mutta ehdottomasti jännittävimpiä. Toki mitä enemmän peliä pelaat, sen vähemmän kauhunkiljahduksia enää pääsee, mutta se koskee melkein kaikkia kauhupelejä muutenkin. Yleensä kauhupeleissä opitaan tuntemaan vastustaja ja sitä kautta päihitetään peli, koska vastassa on npc.  Tässä pelissäpä vastustajat vaihtuvat jokaiseen erään, joten yllätyksellisyys ja jännitys pysyy ihan eri tavalla kuin muissa kauhupeleissä. Jos siis vähäkään kiinnostaa kauhu, moninpelaaminen, jännitys tai hc hippaleikit niin kokeile tätä peliä. Syysaletkin tekevät tuloaan, joten viimeistään silloin kannattaa harkita tämän pelin ostoa ja kokeilua.

May the odds be ever in your favor.

- Lunitsi

Borderlands (2009)

Tälläisen pitkän ”kesälomatauon” jälkeen, on hyvä palata pelien kummaan maailmaan. Ainakin omia lomia ja työntäyteistä elämää voi sanoa jotenkin järkeenkäypäksi tekosyyksi blogihiljaisuudelle omalta osaltani. Ja koska aikomukseni oli jo kirjoittaa teksti aikoja sitten, ajattelin kirjoittaa sen pelistä, jonka pelaamisen aloittamisen aloitin erittäin paljon myöhemmin kuin muut. Missasin siis jälleen hypejunan. Kaikki ympärilläni olivat aina kehuneet kyseistä peliä, mutta itse aikoinaan läppärini (tai vanhempaakin vanhemmista käytetyistä osista kasatusta pöytäkoneesta) kanssa olin skipannut kyseisen pelin.  Kun vihdoin sain aikaseksi aloitettua pelin (oisko ollu vuoden 2012 kesällä tai syksyllä) oli peli jo kerennyt olla markkinoilla 3 –vuotta. Pelin julkaisu Euroopassa tapahtui PC:lle 30.10.-09 ja PS3:lle 23.10.-09. Pelin kehitti Gearbox ja julkaisi 2K.

Ehkä tunnetuin kuva pelistä

Ennen Borderlandsia en ollut pahemmin pelannut räiskintäpelejä, sillä olin enemmän ollut tähän mennessä strategia/fantasiapelaaja. Mitä nyt veljen koneella joskus jotain Call of Dutya yksikseni mäiskinyt. Tähän nyt varmaan voisi luetella pari muutakin peliä, mutta 5-15min kokeiluja ei varmaan voi sanoa kuin huonoksi yritykseksi. Sanottakoon ampumistaidoistani näin: en olisi osunut edes ladon seinään vaikka se lato olisi ollut naaman edessä metrin etäisyydellä. Borderlands oli minulle ”gatewaygame”, jonka avulla siirryin myös enemmän muihinkin räiskintäpeleihin. En siis enää vain taistellut taikamiekoilla lohareita vastaan ja ratkonut vaikeita pähkinöitä, sillä räiskinnästä sai ihan yhtä paljon iloa kuin näistäkin. Eikä tarvinnut käyttää pikkuruisia olemattomia kahta aivosoluani vaikeiden arvoitusten ratkontaan.

Borderlandsissa minua kiinnosti tämän sarjakuvamainen ulkonäkö, eikä pelistä kyllä huumoriakaan puutu.  Peliin on lätkäisty hulvattomia hahmoja, joista ehdoton kunniamaininta kuuluu cl4p-tp:lle eli Claptrapille. He, ketkä vihaavat kyseistä hahmoa voivat nyt kuvitella tuiman katseeni heitä kohtaan.

Pidin myös Borderlandsissa siitä, että siinä oli sellainen roolipeliaspekti. Pystyt valitsemaan millä hahmolla pelaat, sillä eri hahmoilla on eri taitoja.  Tähän peliin on saatu 4 hahmoa, jonka väliltä voit valita: Mordecai (hunter), Roland (soldier), Lilith (siren) & Brick (berserker). Kun ensimmäistä kertaa itse pelasin, muistaakseni pelasin Brickillä, sillä olen aina pitäny ns. ”raskaammista” hahmoista jos minulle on annettu valinnanvaikeus ja –oikeus.

Lunaticit, nuo pelin ihastuttavimmat hahmot <3

Mutta sitten itse astiaan, eli peliin. Borderlands sijoittuu Pandora nimiselle planeetalle, jonka maailma on tyypiltään post-apokalyptinen.  Ennen pelin tapahtumia Atlas Corporation on löytänyt Prometheus –planeetan läheltä Vaultin, joka tarun mukaan sisältää kehittynyttä avaruusteknologiaa. Tämä tieto herätti tietenkin mielenkiinnon myös kilpailevien yritysten silmissä (mm. Dahl Corporation). Pandora –planeetalla on löydettiin samankaltaisia alueita, jotka muistuttavat jo aiemmin Pandorasta löydetyn Vaultin aluetta. Atlas ei kuitenkaan tiennyt, että planeetta oli talvisyklissä ja kevään tullen kaikki pahat monsterit tulevat koloistaan ulos. Atlas ei myöskään löydä planeetalta kehittynyttä teknologiaa ja hylkää sen. Samalla Dahl Corporation ja heidän sponsoroimat asuttautumisalukset tulevat planeetalle mineraalien perässä. Dahl Corp. ei kuitenkaan unohda mahdollista Vaultin olemassa oloa, vaan alkaa myös etsiä sitä mineraalibisneksen sivussa. Dahlin Patricia Tannis, xeno-arkeologi, löytää tietoa mahdollisesta Vaultista, mikä taas houkutteli Atlasin sotilasjoukot planeetalle. Tämä synnytti sodan planeetalle, ja sen vuoksi rikkaat jättävät planeetan ja köyhät jäävät jälkeen (köyhät kyykkyyn!). Lähtiessään planeetalta Dahl Corp. vapauttaa jengit ja rikolliset planeetalle.

Pala pelin karua maisemaa

Tästä pääsemmekin itse pelissä tapahtuvaan tarinaan. En nyt ruodi juonta hirveän tarkasti, sillä se on parempi itse kokea. Sinä olet onnenonkija (vault hunter), jonka tehtävänä on löytää Vaultiin avain. Ikävä kyllä tämä avain ei ole yhtenä palasena vaan se on levitelty palasina pitkin Pandoraa. Eikä sinulla ole aikaa hukattavaksi, sillä vaultin saa auki vain 200 vuoden välein. Saat kuitenkin avuksesi  Tanniksen lisäksi mm. Guardian Angelin (radion kautta apua antava täti), Cl4p-tp:n (tuttavallisemmin Claptrap) ja muita hullunkurisia hahmoja, joiden avulla löydät kaksi palasta. Kolmas kuitenkin tuottaa ongelmia, sillä juonenkäänne tulee peliin mukaan. Lähes kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.  Tulet huijatuksi ja yhteydet muuhun maailmaan katkaistaan.  Noh, mutta kuten arvata saatamme, meidän oma onnenonkijamme selvittää nämä ongelmat ja painaa höyryjunan lailla eteenpäin kohti uusia vaikeuksia. Uusia vaikeuksia kuitenkin tulee ja käykin niin, että päävihollisesi Steele saa koko avaimen itselleen.  Kuten arvata saattaa, päähenkilömme saapuu hieman liian myöhään Vaultille, sillä Steele oli juuri kerennyt avaamaan sen. Eikä Vaultia ole täytetty avaruusteknologialla ja aarteilla kuten tarina oli kertonut. Vaultissa on jättimäinen hirviö nimeltä Destroyer. Tämä monsteri tappaa Steelen ja hänen joukkionsa. Sinä päästät monsterin päiviltä sekä suljet Vaultin tämän veriteon jälkeen.  Guardian Angel selittää sinulle kuinka avaruusoliot olivat tehneet Vaultit vankiloiksi näille suurille monstereille. Hän myös pahoittelee, että ei kertonut tätä aiemmin sillä tapahtumien piti kulkea juuri näin. Typerä nainen... Hahmon puolesta voin kysyä vain, että olisiko pieni vinkki ollut edes hyvä?

Pelisarjan ensimmäinen osa päättyy tähän ja toinen aloittaa oman tarinansa tästä. Vaikka ensimmäinen peli päättyikin juonellisesti,  on se saanut neljä lisäosaa. Nämä lisäosat sisältävät pieniä tarinan pätkiä ja/tai haasteita pelattavaksi. Jokaisen lisärin tarina kehkeytyy jonkin pääpelissä olevan hahmon ympärille. Nämä lisärit ovat mukava lisä peliin, ja pelaaja itse saa paremman käsityksen pelin hahmoista ja heidän taustoistaan. Ja kuten aiemmin mainitsin, pelisarjasta on kolme osaa. Ehkä tulen vielä kirjoittamaan myös niistäkin. Ehkä en. Aika näyttää ;)

Over ’n’ out

-murmu

Neverwinter Nights - Milly & Dorin - Osa 1

Arvoisa päiväkirja!

Tästä alkaa muistelmieni sarja. Seikkailuni Dorin Tammitynnyrin kanssa oli niin eeppinen, että tunsin velvollisuutta kirjoittaa siitä. Ystävyyksiä syntyy mitä oudoimmissa tilanteissa, mutta niiden rikki repiminen vaatii suuria voimia. Sankareita on monenlaisia, kuin myös vihollisia. Tarinamme tiivistää tämän kaiken suureksi eepokseksi.

Seikkailumme alkoi Neverwinterin kaupungin heikoimmalla hetkellä. Kamala kulkutauti vaati kaupunkilaisten henkiä, ja loppua tälle kauheudelle ei näkynyt. Tarvetta oli sankarille, joka pelastaisi koko kaupungin. Lord Nasher, kaupungin kuningas oli kutsunut kaikki kynnelle kykenevät sankarinlupaukset kaupunkiin, jotta edes yksi heistä voisi pelastaa kaiken. Neverwinter – pohjoisen jalokivi - oli kuolemassa pois asukas kerrallaan.

Tapasin toverini Dorin Tammitynnyrin Neverwinterin akatemiassa, jossa meitä koulutettiin puolustamaan kaupunkia. Kaiken takana oli silloinen ystävämme Aribeth de Tylmarande, Tyrin papitar ja Lord Nasherin oikea käsi. Olimme innoissamme. Varsinkin minä, Milly Miekkanen, sillä sain vihdoinkin varkaan taidot hyvään käyttöön. Erityistaitojani olivat erilaisten ansojen purku ja lukkojen tiirikointi. Dorin taas paloi halusta käyttää kirvestään kaupungin puolustamiseksi. Meistä tuli pian hyvät ystävykset. Dorin oli kääpiö, ja minä luonnollisesti haltia. Vanha aviomieheni Heimo Miekkanen oli jo muissa puuhissa, joten päätin alkaa seikkailemaan ilman häntä. Olin myös luopunut rakkaasta tikaristani, jolla sain paljon vihollisia hengiltä Heimon kanssa. Tällä kertaa minulla oli kaksi vasaraa aseena – yksi kummassakin kädessä. Vanha kunnon linkoni oli vielä hyvässä kunnossa, vaikkei se paljoa vahikoa saanutkaan aikaiseksi. Varsinkaan, kun rahamme eivät riittäneet parempiin ammuksiin vielä silloin. Hurjan kallista puuhaa, sanon minä!

Päivät akatemiassa olivat suurimmaksi osaksi leppoisia. Kulkutauti ei ollut vielä yltänyt muuriemme sisäpuolelle. Parhaita ystäviäni Dorinin lisäksi olivat veljekset Pavel ja Bim. Meitä naisia oli akatemiassa vähemmän, mutta olimme silti yhtä taitavia kuin kaikki muutkin. Pian me kaikki valmistuimme sankareiksi, ja edessä oli onnen aika.

Tehtävämme muuttui kuitenkin monimutkaiseksi, kun olimme vastaanottamassa valmistujaislahjaamme Aribethilta. Viholliset hyökkäsivät kimppuumme kesken juhlatilaisuuden. He tappoivat lähestulkoon joka ikisen henkilön rakennuksen sisällä. Vain minä, Dorin, Pavel ja Aribeth selvisimme. Tilanne oli toivoton. Kulkutaudin parannuskeinon ainesosat katosivat kaupungin kaduille. Ainesosia oli neljä: Taianomainen sulka, nippu dryadin hiuksia, älykkyyden ahmijan aivot, ja käärmemäisen yuan-tin sydän. Tapasimme Aribethin Tyrin temppelissä tragedian jälkeen, taisteltuamme tiemme läpi vihollisten valloittaman akatemian. Hän antoi meille arvokkaita ohjeita ainesosien pelastamista varten. Tämä oli nyt tehtävämme. Parannuskeinon ainesosat oli pakko palauttaa oikeisiin käsiin.

Aribeth oli hyvä ystävämme. Saimme häneltä mukaamme myös erityisen kiven, jota käyttämällä pääsemme liikkumaan temppeliin aina, kun tarvitsemme parantajan taitoja. Saimme myös hieman rahaa, jolla päästä alkuun. Tarvitsimme kipeästi tarvikkeita ja aseita. Olimme aloittelijoita suuressa maailmassa, eikä tehtävä tulisi olemaan helppo.

Heti ensitöiksemme haimme Dorinille parantajan, joka seuraisi meitä koko seikkailumme ajan. Suuntasimme siis paikalliseen palkkasotureiden kiltaan. Ehdokkaita oli paljon, mutta eräs mukava nainen oli meille juuri sopiva. Hän oli Linu La’Neral, papitar, joka osasi arvokkaan parantamisen taidon. Hän pystyi myös kääntämään kaikki epäkuolleet vihollisemme pois yhdellä loitsulla. Suurimmaksi osaksi hän jopa osasi itse tajuta, että loitsua kannatti käyttää. Linun läsnäolo teki zombien tappamisesta huomattavasti helpompaa. Parantamisen kanssa hän ei ollut yhtä fiksu. Joskus hän aloitti loitsun tekemisen, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin, ja lopetti taikomisen kokonaan. Siitä huolimatta hän oli erittäin kätevä apuri jo Neverwinterissä.

Neverwinter oli ahdingossa. Sen eri osat taistelivat omalla tavallaan kulkutautia vastaan. Joka puolella oli kasoittain kuolleita ruumiita, joiden polttamisesta sai hieman seikkailijan kokoemusta. Oli slummia, satamaa ja rikkaiden alueita. Kaupungin vankila oli kaaoksen vallassa, ja merirosvot terrorisoivat satamaa. Vain hyvätuloisten alue Blacklake oli säästynyt tuholta. Sielläkin oli kuitenkin ongelmia vaikka muille jakaisi, ja tauti kolkutti jatkuvasti ovella. Kaupungin keskustassa Ophala Cheldarstorn pyöritti kaupungin ainoaa toiminnassa olevaa bordellia. Monet kaupat pitivät myös oviaan auki, mikä helpotti meidän tehtäväämme. Joissain kaupoissa oli hyvinkin käyttökelpoista tavaraa. Rahaa meille kertyi pikkuhiljaa, kun myimme kaduilta löytämäämme tavaraa. Seikkailijoille on täysin normaalia löytää eeppinen ase tai haarniska kadunvarren puisesta tynnyristä. Myös jalokiviä tuli kerättyä paljon jo silloin.

Seikkaileminen oli silloin vielä niin yksinkertaista. Jos minä tai Dorin satuimme kuolemaan, oli ainoa oikea vaihtoehto yrittää uudestaan lataamalla peli. Pystyimme toki heräämään henkiin ja palaamaan Tyrin temppeliin, mutta se maksoi hurjan määrän kultaa ja vielä enemmän kallisarvoista kokemusta, jolla loppujenlopuksi pääsimme seuraaville tasoille.  Taisteleminen vihollisten kanssa oli tuskaisaa, mutta onneksi suurin osa niistä oli surkeita karanneita vankeja tai heikkoja zombeja. Välillä vastaan tuli pahempiakin vastuksia, joiden kanssa piti oikeasti suunnitella strategiaa.  Kaikista vaikein oli ikivanhasta kryptasta löytynyt valtava hämähäkki, jota jouduimme hakkaamaan todella kauan, ennenkuin vihdoin voitimme. Myöskään vankilan karannut velho ei ollut helppo. Olemme Dorinin kanssa allergisia tulipalloille.

Etsimämme ainesosat oli ripoteltu pitkin kaupunginosia. Sulka löytyi satamasta, dryadin hiukset Blacklakesta, aivot vankilasta ja sydän hautausmaalta. Meillä oli myös lukematon määrä sivutehtäviä. Suurimmaksi osaksi etsimme ystävällisten kaupunkilaisten omaisia ja ystäviä. Myös Neverin hautojen etsiminen oli kiva tehtävä. Autoimme myös erästä druidia lopettamaan julman eläintarhan ylläpidon. Teimme kaikenlaista sekalaista ansaitaksemme lisää kokemusta, joka oli arvokkaampaa kuin kulta. Silti huomiomme kiinnittyi eniten parannuskeinon löytämiseen.

Sitten kun vihdoinkin saimme kerättyä kaikki neljä ainesosaa, oli seuraava vaihe lääkkeen valmistus. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan valeasuissa olleet kultistit saivat lääkkeen itselleen. Tottakai heidän peräänsä piti lähettää luotettava sankari tai kolme... Niinpä minä, Dorin ja Linu syöksyimme läpi portaalin pahisten perään. Koko hommasta kehkeytyi tragedia. Kultti oli pakko tuhota kokonaan, ennenkuin Neverwinter olisi mennyttä! Siitä kuitenkin lisää seuraavassa tekstissä.

Nyt kun muistelen seikkailuamme Neverwinterin kaupungissa tähän tekstiin, niin voin sanoa, että se oli samalla hauska ja jännittävä. Kaupungin ympäristö oli laaja, ja vastaantulleet henkilöt mielenkiintoisia. Kaupungissa oli paljon kohteita, joihin pääsi sisälle, vaikka jokainen rakennus oli valtava sisältä ja ulkoa pikkuruinen. Mutta pikkuvikoja ne olivat... Minä, Dorin ja Linu olimme nyt kaupungin tärkeimmät sankarit. Tarinamme jatkuu, kunhan saan taas kirjoitettua lisää tekstiä tähän muistelmaani. Toivon tarinani lukijoille erittäin hyvää päivää!

- Milly (Lissu)

Kinovekara - Tehdään elokuva (1997)

Seuraava teksti kertoo varsinaisesta mysteeristä. Peli, josta ei löydy juurikaan tietoa netin uumenista. Ainoa pieni pätkä infoa on suomenkielisen wikipedian tekstintynkä, eikä englanniksi löydy sitäkään. Kinovekara – Tehdään Elokuva on ala-asteikäisille lapsille suunnattu peli, joka ilmestyi vuonna 1997 vanhoille Windows-koneille. Peli oli aikoinaan saatavilla kirjastoista. Minulla ei kylläkään ole mitään muistikuvaa, oliko minun pelaamani peli lainattu vai aivan oma. Pelasin sitä kuitenkin runsaasti isosiskoni kanssa.

Pelin lähtöasetelma on jännittävä. On synkkä ja myrskyisä yö. Mies nimeltä Ville on burnoutin partaalla, kun ilkeä pomo pakottaa hänet tekemään kokonaisen animaatioelokuvan valmiiksi yhden yön aikana. Tehtävä on lähes mahdoton. Ville kuitenkin nukahtaa työpöytänsä ääreen. Miten Villen käy? Saako hän koskaan työtään tehtyä? Onneksi apuun rientävät neiti Hansikas ja Kinovekara (eng. Gordi), jotka päättävät auttaa Villeä etsimällä puuttuvat osat animaatioon. Aikaa on vain yksi yö, mutta sankarit ovat päättäväisiä.

Villen työpöydältä kaikki lähtee liikenteeseen.

Pelissä liikutaan Villen työpaikan, elokuvastudion, sisällä. Liikkuminen tapahtuu vanhojen Myst-pelien tapaan klikkaamalla 3D-ympäristössä kohtaa, mihin pelaaja haluaa mennä. Muistan ihailleeni pelin grafiikoita ja ympäristöä. Pelissä on tarkoituksena täyttää elokuvaruudussa olevia tyhjiä kohtia löytämällä niitä muistuttavia asioita pitkin studiota. Kuvia kerätään pieni määrä kerrallaan oikeassa reunassa olevaan listaan, josta ne sitten siirretään elokuvaan. Tehtävä on todella helppo, mutta peli onkin suunnattu lapsille. Esimerkkinä pilven kuvan saa käyttämällä vedenkeitintä, josta nousee höyryä. Elokuvan hahmojen hatut roikkuvat studion naulakossa. Linnan liehuvan lipun saa kirjahyllyssä seisovasta viiristä.

Osa kuvista voitetaan myös ratkaisemalla pienimuotoinen puzzle. Näitä ovat esimerkiksi maalauksen värittäminen valmiiksi, ristinolla-peli tietokonetta vastaan, ja klassinen breakout. Lapsena puzzleissa riitti tekemistä. Eniten vihasin sitä timanttien uudelleenjärjestämispuzzlea, jota en millään meinannut tajuta. Toinen vaikeahko puzzle oli se, missä piti muistaa missä järjestyksessä värikkäät valot syttyivät. Ehdoton suosikkini oli mannekiininukkejen vaatetus, sillä olihan se huvittavaa pukea läskille miesmannekiinille tytön vaatteet.

Peli on perinteisiä puzzleja täynnä.

Studiossa on kuusi eri aluetta: Villen työhuone, pukeutumishuone, lavastehuone, käytävä, äänistudio ja mystinen konferenssihuone, johon ei pääse kuin pelin loppupuolella. Sen lisäksi animaation eri kohtauksia pystyy tarkastelemaan elokuvamoodissa. Seuraavaan kohtaukseen pääsee, kun on täydentänyt edellisen kokonaan. Elokuvamoodissa voi myös muuttaa ääniefektejä, mikä ei ole pakollista, mutta lapsena se oli hyvinkin hauskaa puuhaa. Lopuksi Ville herää unestaan, mutta elokuva onkin maagisesti valmis! Elokuva pohjautuu (wikipedian mukaan) Grimmin veljesten Kissa ja seitsemän peninkulman saappaat –satuun. Lopullinen elokuva on surullisen lyhyt, mutta eipä pelissä tarkoituksena mitään 1,5 tuntista kokoillan leffaa olekaan tarkoitus tehdä...

Kinovekaran tunnelma on ainutlaatuisen omituinen. Tiedättekö ne hetket, kun yöaikaan pihalla myrskyää, ja sade hakkaa ikkunaa? Samaan aikaan sisällä on lämmintä ja rauhallista? Pelin tunnelma on samankaltainen. Studiossa ei ole ketään muita, ulkona on pimeää ja sisällä seikkaileminen tuntuu yksinäiseltä. Pelin soundtrack tukee tätä. Tuntuu siltä, kuin pelaaja olisi luvattomasti sisällä studiossa. Pelin tunnusmusiikki on salaperäinen, ja muutkin taustaäänet ovat varsin kuumottavia. Pelottavin paikka on lavastehuone, jota ihan oikeasti pelkäsin pienenä. Sen taustamusiikki ei yhtään auttanut asiaa.

Studion aula on komea!

Tässä kuvaa elokuvakohtauksesta, jonka violetit kolot pitää täyttää.

Yhden videon onnistuin löytämään pelistä. Sen audio on kuitenkin huonolaatuinen, ja puhe espanjaksi. Pelistä ei löydy juuri yhtään tietoa. Sitä ei ole myynnissä tai ladattavissa missään. Siksi pyydänkin lukijoilta jotain: Jos sinulla on tämä peli, niin tee siitä videoita, kuvia tai mitä vain! Haluaisin pelin myös itselleni, mutta pelkään, ettei nykyinen tietokoneeni osaa sitä pyörittää. Pyyntö varmaan päätyy bittiavaruuden syövereihin, aivan kuten Pioneer 10 –luotain päätyy keskelle tyhjää maailmankaikkeutta. Kinovekara on harvinainen peli, koska se on niin vanha. Kirjastoista sitä ei varmasti enää saa, mikä tekee pelin omistamisen todella vaikeaksi.

Neiti Hansikas ja Kinovekara ovat ikuisesti muistoissani. En ehkä koskaan saa pelata sitä uudestaan, mutta se säilyy yhtenä lapsuuteni suosikkipeleistä. Tämän blogitekstin kirjoittaminen oli minulle tärkeää, vaikka suurin osa lukijoista ei varmasti tiedä pelistä yhtään mitään. Mutta onpahan nyt yksi hakutulos enemmän, jos joku suomalainen keksii googlettaa Kinovekaran.

- Lissu

Ōkami (2008)

Miten saada murmun huomio peleissä? Tee seikkailupeli, jossa voi pelata eläinhahmolla. Vieläpä jumalaisella eläinhahmolla niin avot, meitsi on myytyä akkaa. Okami ei tässä tapauksessa ollut poikkeus, vaan heti ensisilmäyksestä lähtien olin kiinnostunut tuhlaamaan kaiken aikani kyseiselle pelille. Ensikosketuksen peliin sain Nintendo Wii konsolilla, kun veljeni oli ostanut pelin ja näin kun hän pelasi tätä. Okamihan julkaistiin alunperin PlayStation 2:lle vuonna 2006, mutta itse en kyseistä konsolia omistanut ja pelasin kyseisellä konsolilla lähinnä nuorempana vain Lunitsilla tai Lissulla kyläilessäni. Okamin suosio ei muutenkaan räjähtänyt PS2:lle, kun PlayStation 3 ja Xbox julkaistiin samoihin aikoihin. Muutama kuukausi Okamin julkaisun jälkeen pelin kehittäjä Clover Studios ilmoitti lakkauttavan firmansa. Tästä huolimatta, peli saatiin Nintendo Wiille vuonna 2008 ja PlayStation 3:lle HD versio vuonna 2012. Kiitos CapComin ja pulkkaan mukaan hypänneen kehittäjän Ready at Dawnin.

Issun kiusaaaaaa...

Itse olen pelannut Okamin kaksi kertaa läpi (tekstiä kirjottaessa alkaa sormet syyhytä jo kolmatta kertaa). Ensimmäisen kerran pelasin tosissaan Wiillä, oli mielenkiintoista tehdä Celestial Brush -liikkeitä itse ”piirtämällä”. Wiin ohjain toimi kuin suurikokoinen pensseli, vaikkakin välillä juuri tästä ”itse piirtämisellä” oli ne huonot puolensa. Jos käsi tärähtää tai sensori ei lue liikkeitäsi oikein, ei hommasta tuu lasta eikä paskaa. Silloin lähinnä turhautui ja teki mieli heittää koko kapula seinään jos homma jatkui pidempään. Toisen pelikerran pelasin PlayStation 3:lla, kun sain hyppysiini HD –version pelistä. Pleikkarin kapulalla maalailu oli himpun verran helpompaa, mutta tatilla maalailu ei vetänyt pelin sisälle samalla tavalla. Verrattavissa pelit eivät muutoin olekaan, paitsi kuvanlaadulta. HD –versiossa nyt tietenkin on parempi kuvanlaatu. Ei varmaan yllättänyt.

Pelin alkaessa sinulle selostetaan taustatarinaa aiemmin tapahtuneesta. Shiranui (jumalainen valkoinen susi) ja Nagi (Kamiki kylän soturi) kahlitsevat Orochin (kahdeksanpäinen käärme ja pahis) Tsukuyomin (miekka) avulla Moon caveen. Fun fact, Orochi on oikeastikin Japanin mytologian hirviö. 100 –vuotta myöhemmin miekka poistetaan leposijastaan ja Orochi pääsee takaisin valloilleen. Tällä kertaa saamme kuitenkin apuun Auringon jumalan Amaterasun, joka muistuttaa kovasti ulkonäöllisesti Shiranuita ja Amaterasu onkin Shiranui uudelleensyntyneenä. Samalla kun tarina alkaa, saat toveriksesi  matkailevan taiteilijan Issunin, rasittavan kirpun joka ulisee suunnilleen kaikesta mitä ikinä tapahtuukin. Issun kuuluu lajiltaan Poncleihin, jotka ovat keijumaisia pieniä inisijöitä. Mutta sitten takaisin pelin tarinaan. Tehtävänäsi on saada Orochi takaisin ansaan, ja päästä eroon tästä pahantekijästä. Orochilla kuitenkin on muita suunnitelmia, hän haluaa uhrata Kamiki kylän kauneimman neidon, Kushin, jotta voisi hallita Nipponia. Avuksesi Orochia vastaan saat tällä kertaa Susanon, Nagin kaukaisen sukulaisen. Susanosta on tehty huvittava hahmo pelissä, sillä hän on rakastaa alkoholia ja näet hänet nukkumassa milloin missäkin. Susano ei muutoin haluaisi edes auttaa Orochin kukistamisessa, mutta joutuu aina vahingossa toiminnan keskelle.

Okamissa ideana on kerätä Celestial Brush –liikkeitä ja niiden avulla edetä aina seuraaviin haasteisiin.  Celestial Brush liikkeitä on yhteensä 13 ja näihin kuuluu muunmuassa Bloom, jonka avulla voit pistää puut kukkimaan. Ja esimerkiksi Cherry Bombilla (kun piirrät sen, se muistuttaa oikeastikin kirsikkaa!) voit räjäytellä kaikkea mahdollista. Mikä onkaan mukavempaa kuin nähdä maailman räjähtelevän tuhannen pillun päreiksi.  Celestial Brush liikkeet ansaitaan muilta jumalhahmoilta, jotka ovat kätkeytyneet tähtikuvioihin. Aina aika ajoin kohtaat paikan, jossa pääset höpöttelemään muille jumalolennoille ja saat uusia tapoja piirrellä.

Jolkotijolkoti maisemia pitkin

Peliin on lisätty todella paljon sivutehtäviä, ja niihin uppoaakin aikaa enemmän kuin itse tarinaan. Etenkin jos on tälläinen perfektionisti eikä suostu pelaamaan pelin kuin 100% läpi. Jossain vaiheessa tämäkin tuottaa ongelmansa, sillä osasta arvoituksia on tehty todella haastavia ja niihin saattaa  upota tovi ennen kuin saat tehtyä ne. Pelissä voi myös ruokkia eri eläinlajeja . Ruokkimalla eläimiä saat Praisea, jonka avulla voit kehittää esimerkiksi mustemäärääsi tai hipareitasi. Pelissä voi myös kalastaa, en itse koskaan saanut kaikkia eri kalalajeja kerättyä kun se oli niin hirviän vaikiaa. Täytyy saada klikattua oikeaa nappia oikeaan aikaan ja samalla veivata tattia ettei kala vain pääse karkaamaan. Ja mitä kauemmin onnistut kalastamaan, sitä vaikeammaksi se muuttuu. En muutenkaan perusta kaloista, kuten osa lukijoistakin tietää suhtautumiseni kalaan. Ja ne ketkä eivät tiedä, voivat kysyä jos ovat uteliaita.

Mutta mitä minulla itsellä on jäänyt pelissä eniten mieleen, ja mistä minä eniten pidin? Ehdottomasti lempipaikkojani on Sasa Sanctuary, joka on varpusklaanin pitämä majatalo. Nämä klaanin hahmot ovat sympaattisia kavereita, jotka saavat hymyn huulille olemuksellaan. Sasa Sanctuaryyn pääsee muutoinkin vain ne, keillä on puhdas sydän. Ja Amaterasullahan tietenkin on. Kyseisestä paikasta löytyy yksi pelimusiikin kipalekin, joka on ehdottomasti pelimusiikkien kultaa minulle. Lisättäköön se kappale tähän loppuun, lopettamaan rustailut ennen kuin tästä tulee kovin kiusallinen loppu. Loppu.

Meikäläinen alottaa nyt lomailun, palataan astialle kun siihen taas tulee mahdollisuus. Superia kesän jatkoa kaikille ihanille lukijoille!

-murmu