Tarzan (1999)

Joskus sitä miettii, mikä Disney-elokuva on kaikista paras. Sellaiset klassikot, kuin Kaunotar ja hirviö & Leijonakuningas jäivät mieleen loistavina elokuvina, mutta joskus elokuvasta väännetty peli voi olla yhtä hyvä kuin leffa itse. Disneyn Tarzan tuli elokuvana  vuonna 1999, ja samana vuonna se ilmestyi pelinä usealle eri alustalle. Elokuvaa opin arvostamaan enemmän aikuisena (nykyisin se on yksi lemppareistani), mutta peliä hakkasin penskana erittäin paljon. Pelin kehitti Eurocom ja Game Boy Colorille Digital Eclipse. Itse pelasin sitä PC:llä, mutta se taisi olla suosituin PS1-pelinä. Siitä on aikaa, kun viimeksi itse pelasin peliä, mutta onneksi YouTube on täynnä läpipeluuvideoita! Oman pelikokemuksen muistan kuitenkin sen verran hyvin, että uskalsin tämän tekstin kirjoittaa.

Tarzan on 2D-tasohyppely, jonka värikäs maailma on ilo silmälle. Pelin ympäristöt ovat hyvin toteutettuja mutta yksinkertaisia. Pidän siitä, etteivät pelin suunnittelijat yrittäneet liikaa. Peli on ikääntynyt hienosti, sillä sen grafiikat ovat mukavan pyöreitä ja sulavia. ”Värikäs” on tosiaan paras sana kuvaamaan peliä, sillä vehreä viidakko ja sen monipuolinen eliömaailma ovat oikein kivoja katsella. Viidakko on täynnä elämää, eikä sitä puutu myöskään muista ympäristöistä.

Viidakon puut ovat hyvin oksaisia.

Tarzan alkaa sankarin ensiaskelista syvällä viidakon uumenissa. Nuori Tarzan käy läpi ystävänsä Terkin kanssa tutorialin, ja hänellä pelataan pelin ensimmäiset kentät. Aikuisella Tarzanilla pelataan sitten loput. Sankari saa aseekseen kivisen veitsen ja heitettäviä hedelmiä. Rakastan erityisesti pelin alkupuolen viidakkokenttiä, joiden eläväiseen maailmaan ei kyllästy millään! Pelissä on myös muita kivoja kenttiä, joihin lukeutuu muun muassa Janen karkuunjuoksu ilkeiltä apinoilta ja Tarzanin seikkailu valtamerilaivan kannella. Parasta on kuitenkin viidakkokenttien puusurffailu, jossa Tarzania ohjataan vasemmalta oikealle nopeatahtisessa meiningissä. Peliin kuuluu myös luonnollisesti köynnöksissä kiipeily ja puiden oksilla pomppiminen.

Kis kis, Sabor!

Tarzan on kohtalaisen lyhyt, mutta lasten peliksi juuri sopiva. Vaikeusastetta voi itse säätää, mutta mielestäni peli ei ole koskaan liian vaikea. Haastetta tuovat pahispantteri Saborin bossitappelu ja viimeinen taistelu Claytonia vastaan. Lopputaistelu jakaa mielipiteitä. Joidenkin mielestä se on epäreilun vaikea, kun taas osa pitää sitä naurettavan helppona.  Vaikka peli onkin suurimmaksi osaksi 2D-seikkailua, niin siihen on piilotettu lukuisia eri salareittejä, joiden löytäminen vaatii tutulta reitiltä poikkeamista. Reitit osaavat olla ovelia. Salaisuuksien löytäminen vaatii kentän läpikotaista tutkimista.

Bonuskentissä taistellaan aikaa vastaan.

Pelissä kerätään perus tasohyppelyn tapaan kolikoita, Tarzan-kirjaimia, apinaluonnoksen osia ja erilaisia hedelmiä, joita voi käyttää aseena viidakon ilkeämpiä otuksia vastaan. Banaanista saa lisää energiaa ja sadasta kolikosta elämän. Janen päivänvarjon löytyessä on kenttä ohi. Kirjaimia ja luonnoksia on vaikeampi löytää ja osa niistä on erittäin hyvin piilotettuja. En edes muista, pääsinkö itse peliä koskaan 100% läpi! Myös kaikkien kolikoiden keräämisessä on tekemistä. Jos pärjää kentässä tarpeeksi hyvin, niin pelaaja pääsee kokeilemaan onneaan bonuskentässä, jossa esimerkiksi ratsastetaan isolla linnulla tai uidaan pitkin jokea keräten kolikkoja. Kaikki tämä tekee pelistä monipuolisen. Kenttiä tekee mieli pelata uudestaan, mikäli kerättäviä asioita jää keräämättä!

Terk ja maailman groovaavin leiri.

Pelin soundtrack mukailee elokuvan musiikkeja. Taustalla soiva versio Phil Collinsin ”Son of Man” –laulusta on aivan loistava. Myös groovaavan musiikin siivittämä leirintuhoamiskenttä on kiva! Elokuvan biiseistä tehdyt versiot on muokattu pelimusiikin tyyliseksi, mikä on toimiva juttu. Tyypilliseen Disney-pelin tapaan pelissä saa myös videopätkiä elokuvasta. Elokuvan nähneille nämä eivät ole mitään uutta materiaalia, mutta onhan se kiva saada edes jotain palkinnoksi hyvin pelatusta kentästä! 

Tarzanin ohjaaminen oli muistaakseni ihan helppoa näppikselläkin, tosin voin kuvitella PS1-ohjaimen olevan vielä kätevämpi laite. Tarzan osaa hyppiä, hyökätä ja riehua paljastaakseen lähialueen salaisuuksia.  Pelin edetessä pelaaja saa ohjata myös Terkia ja Janea. Mielestäni pelin sujuva toimivuus ovat iso osa sitä, miksi tykkään pelistä niin paljon. Vihollisia tulee vastaan paljon, mutta suurinta osaa ei edes tarvitse tappaa. Suurin osa viidakon otuksista on supersöpöjä! Ainakin viattomat kissamakit eivät oikein käy vaarallisista vihollisista. Ja jostain syystä elefantin selkä toimii trampoliinina, jonka avulla saa tavoittamattomissa olevia kolikoita... 

Dodging bullets.

Vanhaksi peliksi aika hyvin! Jos tästä nyt joku yhteenveto pitää keksiä, niin Tarzan on mielestäni yhtä nauttittava kokemus kuin alkuperäinen elokuva. Sen värikäs tunnelma ja monipuoliset kentät saavat minutkin ikävöimään peliä. Peli oli suosikkini lapsena, ja siitä on jäänyt vain hyviä muistoja. Disney on tehnyt jälleen kerran hyvää työtä!

-Lissu