Minulle neverin peluu ei ollut ensimmäinen kerta. Olen pelannut ko. pelin läpi jo useamman kerran, yllättäin aina Lissun kanssa. Yksinkin olen toki yrittänyt pelata, mutta siitä on puuttunut sellainen ystävien tuoma yllätysmomentti joka pitää pelin vauhdissa. Vanhempana pelinä tässä kun kuitenkin on se oma "kankeutensa", mihin ei nykypäivänä niin törmää enää. Tätä Lissun kanssa pelattaissa on aina vaihdeltu miten pelataan peliä, joskus kaikki lisärit läpi ja toisinaan taas vain itse pääpeli. On myös omia modeja testailtu silloin kauan kauan sitten nuoruudessa.
Hahmona minulla tässä meidän tiimityöskentelykerrassa oli se samainen hahmo, mitä tykkään tehdä vähän turhan usein. Heimo Miekkanen, barbaari/soturi, joka hakkaa vaan kaikki hengiltä muutamalla iskulla. Tällä kertaa tämä onnistuikin loistavasti, sillä pahemmatkin vihut kuolivat aika nopeasti enkä ottanut paljoa osumaa. Kiitos siitä kuuluukin myös hyvien support -hahmojen, joita Lissulla ja Lunitsilla oli.
Tällä pelikerralla tosin kävi niinkin hullusti, että Heimon vimma pääsi vähän liikaakin valloilleen ja tuli tapettua myös hahmoja, joiden osuus tarinaan oli enemmän tai vähemmän tärkeä. Joskus tämän takia jouduimme lataamaan vanhan tallennuksen, ja tekemään kiltimmin asiat. Pääasia kuitenkin oli se, että olipahan hauska seikkailu Lissun ja Lunitsin kanssa. Monet naurut saatiin meidän vihaisista nauruntäytteisistä seikkailuista, ja peuroista. Peuroja ei saa IKINÄ unohtaa. Peurat ovat pelin parhautta, tästä todiste alla olevassa videon pätkässä. Kuulostaa kuitenkin siltä että Lissu käy monologia itsensä kanssa kun ei minun puheeni tähän klippiin tallentunut ollenkaan.
-murmu
Toisin kuin Murmu ja Lissu, minulle Neveri oli täysin uusi pelikokemus. Tiesin kyllä minkälaisesta pelistä on kyse, en vain ollut koskaan pelannut sitä aiemmin. Lissu on kovasti aina hypettänyt sitä ja Murmukin puhunu aina nostalgian pauloissa kaikista hassun hauskoista hahmoista ja tilanteista mitä pelissä on tullut vastaan. Itsellä kiinnostusta Neveriin loi kovasti yksinkertaisesti se, että kyseessä on fantasiaroolipeli, jossa sattuu olemaan vielä kytköksiä Forgotten Realm -kirjojen maailmaan. Toki isoin tekijä oli silti, että saatiin pelata omalla porukalla ja pitää hauskaa.
Ensimmäinen havaintoni pelistä oli, että se tykkää mennä nurin. Kyse on toki vanhasta pelistä niin se oli odotettavissakin, mutta kieltämättä se söi jonkin verran peli-intoa kun aina välillä jouduttiin säätämään. Lisäksi itselle hahmonluonti oli pientä tuskaa, ei niinkään classin valinnan kannalta (Red Dragon Disciple for the win) vaan se minkä reitin otan päästäkseni sinne minne haluan (ja että saan hahmolle lohharin siivet!). Lisäksi onhan se aina kuitenkin kiva saada hyvä toimiva kokonaisuus mitä ei tarvi jälkikäteen enää itkeä. Pienen googlettamisen ja vaivannäön jälkeen sain kuitenki itselle toimivan ratkaisun peliin. Heavy Metal Bardin! Ei.. se ei ole oikea class pelissä, mutta sanottakoon että sattumalta tulleet tyylivalinnat ja ehkä osittaiset tarinan valinnat myöskin antoivat tälle minun bardilleni tällaisen lempinimen.
Vasemmalta oikealle: Lissun Hiileri, Murmun Barbaari ja Lunitsin Heavy Metal Bard
Pelattavuus Neverissä on kankea ja npc-hahmot ovat ärsyttäviä, ennalta arvattavia, kaksinaamaisia pirun Aribetheja tai sitten hassun hauskoja ukkeleita jotka toistavat jotain samaa sanaa tai lausetta kuin rikkinäiset levyt (oli toki muitakin, mutta nämä kaksi arkkityyppiä jäi mieleen :D). Enkä edes aloita syvällisemmin mukana roikkuvista npc-hahmoista, jotka pystyi valkkaamaan mukaan "avuksi". Suurimmaksi osaksi nämä kamut onnistui laukaisemaan ansoja ja tapattamaan itsensä tai pitämään tiimin tappelussa kun oikeasti haluttiin hahmojen lepäävän ennen isompaa tappelua. Kaikkien näiden sattumusten, kiroilujen, nauramisten jälkeen olen kuitenki tyytyväinen, että pelattiin peli läpi porukalla ja veikkaan että tälle seikkailulle nauretaan vielä vanhoina muoreinakin. Seuraavaa seikkailua seuraavan pelin parissa odottaen! :D
- Lunitsi
Neverwinter Nights on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Pelasin sitä ensimmäistä kertaa jo silloin, kun se ilmestyi 2000-luvun alussa. Sen jälkeen olen pelannut sen läpi (lisäreineen) useamman kerran, joko yksin tai porukalla. Tämän kerran läpipeluusta teki erikoisen se, että mukana oli Lunitsi, joka pelasi peliä ensimmäistä kertaa. Partymme oli huikea; Hakkaaja-Heimo, Heavy Metal Bard ja oma hiileriakkani Iines Aurora. Cleric on aina ollut minulle sopiva classi, joten käytin pelienergiani miltei kokonaan murmun pelastamiseen ja Lunitsin resurrectaamiseen.
Muistan Neverin oikeastaan kokonaan ulkoa. Muutamia alueita toki oli, jotka tuntuivat vierailta, mutta suurin osa oli tuttua kauraa. Tappelut muistin todellisuutta vaikeammaksi, sillä aina kun sanoin partylle "tämä on sitten tosi paha tappelu", niin murmun hahmo vaan hakkasi kaikki kuoliaaksi ilman mitään ongelmaa. Huumoria pelikerroilla riitti runsaasti, sillä peli on paikoittain huvittavan vanhanaikainen. Bugeja ilmestyi paljon, ja niille naurettiin. (Kuten ikuisesti istuma-asentoon jumahtanut Heimo...)
Tulen pelaamaan Neverin varmasti läpi vielä useita kertoja, sillä tykkään palata siihen ajoittain. Rakastan myös Toolsetin käyttöä ja haaveilen vielä joskus tekeväni modin, joka oikeasti olisi pelattava. Jotenkin meidän kolmen hengen partyyn kiintyi, ja se tulee aina olemaan rakas! Toivottavasti murmulla ja Lunitsilla oli yhtä hauskaa, kuin minulla.
-Lissu
 |
| Älä tule paha kakku, tule sokerikakku! Paljon onnea kolmevuotiaalle Sokerinopalle. |
