keskiviikko 8. marraskuuta 2017

The Sims 3 (2009)

Mitä tapahtuu, kun Murmu, Lissu ja Lunitsi päästetään seikkailemaan Pippurikylän kaupunkiin? Suunnattoman hauskoja pelihetkiä The Sims 3:n parissa tietenkin! Tämä trio löysi kotinsa peliin jo kuukausia sitten, mutta heidän tarinansa on vasta alussa. Kerron teille nyt hieman tästä pelistä.

Noppailijat: Murmu, Lissu ja Lunitsi yöpuvuissa.

The Sims 3 on peli, jossa kaikki on mahdollista. Se on elämäsimulaattori, jossa luodaan uusia hahmoja ja rakennetaan heille mitä mielikuvituksellisimpia koteja.  Hahmot (joita myös simeiksi kutsutaan) elävät maailmassa, jossa käydään töissä, koulussa, elokuvissa, konserteissa ja jalkapallopeleissä.  Tavallista elämää siis? Vain jos niin haluat.

Simeille on tarjolla monta eri sukkahousuvaihtoehtoa.

Simien elämä on samanlaista kuin sinunkin. He käyvät töissä ja opettelevat uusia taitoja harrastusten kautta. Simit ikääntyvät, hankkivat lapsia ja tavoittelevat ylennyksiä. (Tosin itse pidän pelistä ilman ikääntymistä.) Heidän aikansa kuluu nopeasti, ja yksi ihmisten sekunti onkin kokonainen simien minuutti. Simeillä on myös tiettyjä tarpeita, joita pelaajan täytyy pitää silmällä. Ravitsemus ja energia ovat tärkeitä tarpeita. Simit myös pissivät housuun hyvin nopeasti, elleivät pääse ajoissa vessaan. Hygienia laskee nopeasti, jos sim urheilee. Liiallista stressiä voi myös torjua pelaamalla tietokonepelejä tai katsomalla televisiota. Jos pelaaja toteuttaa simien salaisia toiveita, saavat he palkkioksi onnellisuuspisteitä, joilla voi ostaa elämää helpottavia palkintoja.

The Sims 3 on sarjansa kolmas peli. The Sims 4 on toki jo olemassa, mutten sitä itse ole pelannut.  Itseasiassa olen kolmannen osan lisäksi pelannut vain ensimmäistä, joka oli aikansa mullistavimpia pelikokemuksia. Idea oli nerokas.  Pelaaja saa leikkiä jumalaa ja joko huolehtia simeistään, tai aiheuttaa heille kaikenlaista kärsimystä. The Sims 3 eroaa edeltäjistään siinä, että pelissä on vahva hiekkalaatikkotunnelma.  Voit joko rakentaa simeillesi unelmien omakotitalon tai muuttaa heidät ahtaaseen kerrostaloyksiöön. Kaiken voi tehdä itse baareista ja uimahalleista lähtien. Kaikki värit ja tekstuurit simien vaatteista sänkyjen lakanoihin voi muokata suunnattoman laajasta valikoimasta. Tämä ominaisuus tekee pelistä fantastisen, sillä sen avulla voi totetuttaa villeimmätkin fantasiat.

Lunitsi osaa soittaa kitaraa.

Murmu chillailemassa.

The Sims –sarjaan kuuluu olennaisena osana lisäosat. Sims 3 ei ole poikkeus. Lisäosia ja kamasettejä on vaikka millä mitalla. Parhaimmistoon mielestäni kuuluvat Late Night ja Seasons. Late Nightin mukana tuleva Bridgeportin kaupunki on ehdottomasti pelin paras. Seasons toi mukanaan sarjaan kauan kaivatut säätilat ja vuodenajat, jotka toimivat suurenmoisen hyvin ja tuovat peliin sitä kaivattua sadepäivän tunnelmaa. Suurin osa isoista lisäosista on hankkimisen arvoisia, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa kamaseteistä, joissa on sisältönä pelkästään tavaroita ja vaatteita. Kamasetit, kuten Diesel-setti ja Katy Perry’s Sweet Treats ovat oikeasti pelkkää kuraa. Kaikenlisäksi ne ovat aivan liian kalliita sisältöönsä nähden.

Muita mainitsemisen arvoisia lisäosia ovat Pets ja Supernatural. Pets toi mukanaan kaikenkarvaisia lemmikkejä simien iloksi. Pelaaja voi luoda hahmolleen täydellisen kissan, koiran tai (ensimmäistä kertaa sarjassa) hevosen. Supernatural mahdollistaa keijujen, ihmissusien ja noitien luomisen. Molemmissa lisäosissa on hyviä elementtejä, mutta suosittelen silti hankkimaan Late Nightin ja Seasonsin ensin. Myös Generations ja Ambitions ovat hyviä lisäosia, mutta kannattaa tosiaan miettiä miten peliä haluaa pelata, ennenkuin käyttää rahansa mihin sattuu. Tämä ihan vain siksi, että lisäosat maksavat vieläkin mansikoita, vaikka sarjasta on jo neljäs osa olemassa!

Simien elämä on kivaa seurattavaa. He tunaroivat, sytyttävät tulipaloja, juuttuvat hissien ovien väliin ja nauttivat alasti poreammeessa istumisesta. Myös töissä käynti on monipuolisempaa, kuin aiemmissa peleissä. Simit osaavat jopa syödä lounaan töissä, keskustella työkavereiden kanssa nostaen samalla sosiaalista tarvetta ja tehdä ylitöitä ekstrapalkan toivossa. Simien luonteenpiirteet määrittelevät paljon heidän elämästään. Bilehirmut rakastavat klubin pöytien päällä tanssimisesta, kun taas ujot kirjatoukat nauttivat ajasta hiljaisessa kirjastossa. Jos simisi on hyvä maalaamaan tauluja tai soittamaan pianoa, voi näillä taidoilla myös ansaita rahaa. Pelissä voi tehdä vaikka mitä jännittävää. Jokainen uravaihtoehto tuo mukanaan mahdollisuuksia, mutta halutessasi voit laittaa simin vaikka kaupan kassalle töihin tai soittamaan läskibassoa kadunkulmaan.

Pinkki matto ja valkoinen flyygeli... Ehkä se joillekin passaa!

The Sims 3 muokkaantuu pelikokemuksena pelaajan mieltymyksiin. Ikääntymisen voi laittaa pois päältä, kaupungin voi tehdä vaikka täyteen keijukaisia ja kummituksia Supernatural –lisäosan puitteissa, ja halutessaan pelaaja voi hankkia ilmaista rahaa salaisilla koodeilla. Itse tykkään pelata peliä realistisesti. Teen simeistä mahdollisimman erilaisia, erikokoisia ja eri ikäisiä, jotta peli säilyisi mielenkiintoisena. Pelaamani kaupunki on Pippurikylä, joka on käytännössä Bridgeport, jonka purin matalaksi omien rakennuksieni tieltä. Mutta juuri sitä rakastan Sims 3:ssa! Vapaus tehdä mitä vaan... Hiekkalaatikkotunnelmaa! 

Mutta miten The Sims 4 sijoittuu kolmosen rinnalle? Omasta mielestäni neljäs osa on aikamoinen pettymys. Suuri osa muokattavuudesta on jätetty kokonaan pois, ja simien asuttamat alueet ovat naurettavan pieniä verrattuna kolmosen kaupunkeihin. Pippurikylää ei voisi toteuttaa The Sims 4:n puitteissa.

Pippurikylä AKA Bridgeport muokattuna!

Vaikka The Sims 1 on minulle hurjan rakas peli, on minun pakko myöntää, että kolmonen on vielä parempi. Ilmeisesti jumitan pelaamaan parittomia Sims-pelejä, sillä en aio ostaa neljättä osaa, vaan odotan mieluusti viidettä. Sitä odotellessa pelaan kolmatta oikein mielelläni!

- Lissu

torstai 19. lokakuuta 2017

Dead Space (2008)

Syksyn tullessa, pimeys laskeutuu Suomen kamaralle tuoden mukanaan myös öiden kauhut ja monsterit koloistaan. Meikäläisen pelimaailmalle pääsi käymään myös samoin, tälläinen synkiö kun olen. Tällä kertaa suurennuslasin alle pääsi Dead Space. Peli, jonka nyt toistamiseen olen aloittanut. Ensimmäisen kerran pelasin tätä peliä vuonna 2012 (alkaa vähän tuntumaan, että mitä en olisi silloin pelannut?). Kävi kuitenkin niin, että läppärillä pelatessa peli-into ei pysynyt, ja jumituin johonkin muka tosi vaikeaan kohtaan jo ensimmäisen 20min aikana. Eikä peloittavat nurkan takaa hyppivät monsterit auttaneet kauhusta ja vihasta kankeana olevaa minääni. Syytän myös pelin keskeytymistä kun annoin tuttavani pelata tallennustani, jonka takia en tiennyt enää yhtikäs mitään pelin tarinan kulusta. Nyt tämän syksyn myötä tuli kuitenkin sellainen olo, että olisipa kiva vihdoin saada pelattua kyseistä peliä piiiiiiitkästä aikaa, joten eikun tuumasta toimeen. Ja ihan vaan knoppitietona, Dead Spacen on kehittänyt EA Redwood Shores ja sen julkaisun suoritti EA. Julkaisu tapahtui lokakuussa 2008. Kohta  siis 10-vuotis merkkipaaluun tämäkin peli päässyt.


Welcome aboard.. Gee thanks?

Dead Space on siinä määrin suuren suosion saanut peli, että siitä on  tehty 3 osaa sekä elokuva. Dead Spacen jälkimmäiset osat on vielä itsellä koskemattomina, mutta ehkä joskus pääsen myös niihinkin käsiksi. Elokuvan olen joskus itsekin katsonut, ja sen perusteella tiedänkin jo osittain mistä koko pelisarjassa on kyse. Ennen elokuvan mölläämistä, en siis tiennyt mistä  koko höskä kertoo. Ainut tieto oli vain, että se on  jonkinsortin scifikauhua.
Aletaanpa sitten valaisemaan vähän pelin taustoja sekä myöhemmin hieman tarinaakin. Dead Space sijoittuu vuoteen 2508, jolloin ihmiskunnan kohtalo on heikolla hapella. Maapallolta on resurssit loppuneet, ja ihmisten ainoa toivo selviytyä on löytää toinen elinkelpoinen planeetta. Sen lisäksi ihmiset tarvitsevat paljon resursseja (tässä tapauksessa kaivostoimintaa) elättääkseen itsensä, josta pääsemmekin pelin sijaintiin. USG Ishimura on suurin ja merkittävin niinsanottu ”planet crack” -alus. Planet crackilla tarkoittaen sitä, että planeetta kirjaimellisesti halkaistaan kaivostoiminnan edistämiseksi. Concordance Extraction Corporation (ihan hirvee nimihirviö) eli tuttavallisemmin CEC omistaa USG Ishimuran. USG Ishimuran ja muiden planet crack –alusten avulla tapahtuvan kaivostoiminnan avulla ihmiskunta on selviämässä lähes varmalta tuholtaan.


Puvun päivitys, koppiin ahistuun!

Kuten jälleen tästä eteenpäin teksti sisältää spoilereita. En kuitenkaan kerro pelin suuria juonenkäänteitä, vaan pyrin selittämään miten pelissä tapahtuviin tilanteisiin on jouduttu. Osasyynä tähän myöskin se, että allekirjoittanut on ollut hieman laiska pelaamaan muutakin kuin Overwatchia, niin en ole tekstiä rustatessa vielä saanut peliä pelattua läpi asti. Lähellä kuitenkin on. Varoituksen sana on siis annettu spoileista, vastuu niistä siirtyy nyt sinulle.


Necromorphit halailee vähän turhankin innokkaasti

Mutta sitten itse asiaan. Pelin alkaessa pääsemme kohtaukseen, jossa insinööri Isaac Clarke (fun fact: nimi on yhdistelmä kahdesta scifikirjailiasta; Isaac Asimovista sekä Arthur C. Clarkesta), korpraalit Johnston & Chen, turvallisuuspäälikkö Zach Hammond sekä spesialisti Kendra Daniels ovat saaneet stressisignaalin Ishimuralta ja ovat matkalla kyseiselle alukselle Aegis-VII –planeetan luokse. He työskentelevät itse USG Kellion ”planet crack” –aluksella. Pelin päähahmona saamme pelata Isaacia, sillä hänen syynsä lähteä tälle mystiselle seikkailulle on se perinteinen. Neito, joka on hänen tyttöystävänsä Nicole, on hädässä ja hänen on pelastettava neito. 
Viisikon yrittäessä laskeutua alukselle käy kuitenkin köpelösti ja heidän aluksensa vaurioituu laskun yhteydessä. Pääsemmekin heti huomaamaan, että Ishimura vaikuttaa hylätyltä eikä sillä positiivisella tavalla. Seinät ja lattiat ovat saaneet uuden verenpunaisen roiskahtaneen sisustusvärin. Eikä aikaakaan, kun tätä sisustamista päätetään jatkaa Necromorphin toimesta. Viisikostamme kaksi henkilöä pääsee sisustamaan itsellään odotushuonetta. Ribs in peas. Necromoprhit muistuttavat ihmisiä, mutta todella epämuodostuneesti ja heidän halinsa ei ole yhtä lempeä kuin ihmisen. Itse nimikin kertoo jo varmaan millaisista otuksista on kyse. Isaac huomaakin hyvin pian, että alus vilisee kyseisiä olentoja eri muodoissaan.

Pelin tarinan edetessä, alkaa selvitä syyt mitä aluksella on tapahtunut ja miksi. Isaac löytää ääni- ja tekstitallenteita aluksen tapahtumista, eivätkä ne ole mitään kaunista liirumlaarumia. Selviää, että Ishimuran kapteeni kuuluu Unitology –kulttiuskontoon, ja on tämän agentti. Unitology –kultti uskoo transformaatioon ja uudelleensyntymiseen. He uskovat, että muukalaiset (avaruusolennot) ovat luoneet ihmiskunnan, ja he pääsevät yhdistymään toistensa kanssa kuoleman jälkeen (hyi ku irstasta ”:D”). Tässä kohtaa voimme kiittää Marker –artefaktia, joka ilmeisimmin auttaa tuossa aktissa. Unitology on Dead Spacen maailmassa iso uskonnon kultti. Voisin kirjotella Unitologystä vaikka ja kuinka, mutta pääpiirteissään tämä saa riittää tähän tekstiin. Luulen muutenkin, että jos jotakuta teistä kyseinen kultti alkaa kiinnostamaan enemmän, osaatte itse googlettaa ja alkaa palvomaan Altmania.


Sanosin notta päätöntä menoa mut taitaaki olla päinvastoin?

Aiemmin mainitsemistani tallenteista selviää myöskin, että Aegis-VII planeetta oli asetettu karanteeniin  Maan hallituksen johdosta. CEC (tää on se nimihirviö, minkä aiemin mainitsin) ei kuitenkaan ota tätä karanteenia huomioon, sillä planeetta oltiin havaittu erittäin mineraalirikkaaksi. Aiemmin mainitsemani Marker –artefakti tuodaan Ishimuralle, ja pian sen jälkeen siviilien keskuudessa alkaakin tapahtumaan. Aluksella ja planeetalla olevat siivilit alkavat oirehtimaan hysteriaa ja saamaan vainoharhoja, unohtamatta väkivaltaisia hallusinaatioita. Oireilevia potilaita tutkittiin kyllä, mutta se osoittautui mahdottomaksi sillä potilaat alkoivat murhaamaan muita sekä itsensä. Näistä tapahtumista huolimatta planeetan halkaisu aloitettiin viikkoa myöhemmin, jonka jälkeen siirtokunnassa alkoi outo orgaaninen kasvu. Tämä kasvu aiheutti asukkaiden muuttumisen sekopäiksi ja lopulta muodonmuutoksen necromorpheiksi.


Isaac katselee tissilehtiä

Se, että selviääkö Isaac ja hänen toverinsa aluksen kauhuista, ja se miten Isaacin tyttöystävän käy jääkin salaisuudeksi. Myös mystisen Unitologyn Red Marker –artefaktin kohtalo jää auki. Nämä kohdat selviävät vain heille, ketkä ovat peliin itse tutustuneet tai toisella tapaa tiedon etsineet. Dead Space on ollut minulle mielenkiintoa herättävää pelattavaa, tykkään tosi paljon tarinapohjaisista peleistä sillä ne luovat juuri sen oikean tunnelman pelille. Pääpaino pelissä on selkeästi tehty tarinalle, ja siihen kuinka kaikki tapahtui. Sitä ei ole ängetty täyteen hyppysäikkykohtauksia, mutta niitä on kuitenkin sisällytetty peliin. Ei liikaa, ei liian vähän. Liikojen hyppysäikkyjen määrä vain aiheuttaisi nopean kyllästymisen, ja liian vähäinen olisi lällyä. Ja kuka nyt lällystä tykkää missään muodossa?


Matonen koitti viiä Isaacin mukanaan



Altman be praised!


Kauhuisaa syksyn jatkoa,
-murmu

23.10.-17 edit:
Peli läpi,  ja kuten aina hyvän pelin jälkeen. Jäi tyhjä olo, ja alkoi haluamaan lisää samankaltaista viihdykettä. Pitääköhän tässä alkaa heti toista osaa mättämään?

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Cognition: An Erica Reed Thriller (2012)

Nyt on vuorossa minulle tärkeä seikkailupeli, jonka hankin vuonna 2013 Steamin joulu-aleista. En muista, mikä pelissä veti puoleensa, mutta olin innoissani. Jälkikäteen mietittynä hankinta oli yksi parhaista, mitä olen koskaan Steamissa tehnyt. Cognition on jälleen kerran todiste Kickstarterin voimasta. Sen kehitti Phoenix Online Studios ja sen ensimmäinen episodi ilmestyi vuonna 2012. Perinteisesti olen jättänyt spoilerit pois tästä tekstistä, joten lukekaa vain rauhassa!

Osia pelissä on neljä: The Hangman, The Wise Monkey, The Oracle ja The Cain Killer. Episodien välillä oli vain muutamia kuukausia, mutta onneksi itse ostin sen vasta, kun kaikki osat olivat ilmestyneet. Voin vain kuvitella sitä tuskaa, kun on joutunut odottamaan seuraavan episodin ilmestymistä, sillä pelin tarina on koukuttava.

Peli alkaa kunnon trillerillä. FBI:n agentit Erica Reed ja John McCoy taistelevat aikaa vastaan ja ajavat nopeasti kohti hautausmaata. Erican pikkuveli  Scott on julman sarjamurhaajan käsissä, ja vain Erica pystyy hänet pelastamaan. Onneksi Ericaa auttaa hänen kykynsä nähdä menneisyyteen. Tämä suuri salaisuus mukanaan Erica etsii veljeään, eikä anna minkään estää häntä. Salaisuuden tietää vain hänen partnerinsa John.

Portti on lukossa!

Peli toimii niinkuin muutkin point and click –seikkailut. Erica kävelee, juoksee ja kerää esineitä. Uutena ominaisuutena peliin on lisätty cognition-toiminto, jonka avulla Erican visiot saa käyttöönsä. Pelin edetessä Erican kyvyt kehittyvät, ja hän oppii uusia tekniikoita uudelta ystävältään, antiikkikauppias Roselta. Cognitionin graafinen tyyli on sarjakuvamainen. Hahmot, taustat ja tekstitykset korostavat tyyliä. Välillä pelin hahmot glitchaavat pahasti, mutta peli ei silti mene kokonaan rikki. Välillä tuntuu, että hahmojen animaatiot olisi voinut tehdä paremminkin, mutta ne eivät onneksi häiritse pelin tunnelmaa.

Sarjamurhaajan ansat ovat tehokkaita.

Cognitionin puzzlet ovat suurimmaksi osaksi helppoja. Vain muutamassa meinasi allekirjoittaneellakin mennä hermot. Erican kyky kasata ihmisten sekavia muistoja kasaan on yksi vaikeimmista tehtävistä. Pelaajan pitää jatkuvasti tajuta käyttää cognition-toimintoa, sillä muuten tärkeitä asioita jää huomaamatta. Inhottavin puzzle oli kuitenkin kassakaappi, jossa oli numeroiden sijasta värejä. En muista, onnistuinko ratkaisemaan sen ilman läpipeluuohjetta. Pelissä on myös monta kohtaa, jossa voi kuolla. Mutta onneksi pelaaja saa aina mahdollisuuden yrittää uudestaan!

Cognition: An Erica Reed Thrillerin tunnelma on täysin uniikki. En ole vielä törmännyt yhtä hyvin toteutettuun sarjamurhaajajahtiin. Pelin pahikset ovat oikeasti kammottavia, ja heidän tekosensa vielä häiriintyneempiä. Pelissä on kuolemaa, kidutusta ja pelkoa. Peli ei todellakaan sovi herkkähermoisille. 

"I appreciate what you're doing, but step the fuck back because I'm doing this."
Tavallinen päivä FBI:n agenteille.

Cognitionin soundtrack on myös loistava, mistä on kiittäminen Austin Haynesia.  Melankoliset pianoteemat korostavat Erican tunteita hänen jahdatessaan veljensä tappajaa. Tekstitysten aikana soiva Taken on Erican ääninäyttelijän, Raleigh Holmesin laulama. Jokin soundtrackissa on maagista. Allekirjoittaneenkin oli pakko ostaa OST vol. 2 vielä erikseen, sillä sitä ei löydy youtubesta. Musiikkia on helppo pitää masentavana, mutta omasta mielestäni se on lähinnä tarinaa kannattelevaa. 

Cognition on todellinen jännitysnäytelmä. Sen aikana voi eläytyä siihen, miltä tuntuisi menettää perheenjäsen tai ystävä. Minuun peli teki suuren vaikutuksen. Sen soundtrackin kuunteleminen laittaa vieläkin ihon kananlihalle. Aion varmasti pelata pelin vielä joskus läpi, sillä se on yksi parhaista seikkailuista, jota olen koskaan pelannut. Suosittelen hankkimaan pelin ja ostamaan samalla sen soundtrackin kokonaisuudessaan!

Loppuun kuitenkin varoituksen sana: peli on oikeasti aika hurja. 

- Lissu

torstai 28. syyskuuta 2017

Beyond Eyes (2015)

Olen aina ollut heikkona nätteihin ja lyhyisiin seikkailupeleihin. Ne vievät mukavasti ajatukset pois ankeasta arjesta silloin kun sitä tarvitsee. Beyond Eyes vei ajatukset ihanan kesäisiin väreihin, kivaan äänimaailmaan sekä haikean kauniiseen tarinaan. Valitettavasti peli on kuitenkin älyttömän lyhyt, hidastempoinen ja ei aiheuta sitä tuttua kutinaa, jonka vuoksi peli pelataan uudelleen. 

Beyond Eyes on seikkailupeli, jonka kehitti Tiger & Squid ja julkaisi Team17 4.8.2015. Se löytyy Xbox:lle, Ps4:lle ja Pc:lle. Omaan Steam-kirjastoon peli eksyi Humble Bundlen kesäalesta. Peli ei ole niitä kalliimpia ja maksaa Steamissa vähän päälle kympin. 

Pelin värimaailma on kaunis

Pelissä liikutaan Rae nimisellä 10-vuotiaalla, joka on menettänyt näkönsä ilotulitteiden kanssa tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Tyttö on arka ja viihtyy parhaiten yksinään tai pulskan Nani-kissan kanssa. Yhtenä päivänä Nani katoaa ja Rae lähtee etsimään rakasta ystäväänsä kodin ulkopuolelle. Ulkomaailma on kuitenkin pelottava ja täynnä ääniä, jotka monet ovatkin jotain aivan muuta kuin miltä aluksi kuulostaa. Askel kerrallaan Rae tunnustelee tietä eteenpäin ja kohti Nanin kohtaloa.

Rae ja hänen pullea kaverinsa Nani

Rae ei näe, mutta kuulee ja tunnustelee ympäristöään. Muuten valkoinen ympäristö saa väriä Raen mielikuvituksen turvin. Hahmolla liikuttaessa ympäristö hahmottuu sitä mukaa kun Rae liikkuu. Kaikki on värikästä niin kauan kun Rae tuntee olonsa turvalliseksi. Kun jotain epämukavaa, pelottavaa tai ahdistavaa tulee vastaan, maailma muuttuu kylmäksi ja harmaasävyiseksi. Rae liikkuu hyvin hitaasti eteenpäin ja jää helposti kiinni puiden reunoihin tai puskiin. Mitään vaarallista ei voi vahingossa tapahtua, sillä näkymättömät seinämät tulevat vastaan, joten voit pelata turvallisin mielin ja tutkia mielin määrin.

Turvallisin mielin maailmaa tutkiva Rae

Ahdistunut ja pelokas Rae


Pelin pelaamiseen meni vain kolme tuntia, mutta suoraviivaisempi pelaaja onnistuu kyllä pelaamaan sen vielä lyhyemmässä ajassa. Achievement-metsästäjät saavat varautua olemaan hyvin kärsivällisiä etsiessään piilotettuja palkintoja, sillä Raen vauhdilla lyhytkin matka tuntuu ikuisuudelta. Ehkäpä tästä syystä peli on pidetty lyhyenä? Peli on sen verran hidastempoinen, ettei sitä kyllä kolmea tuntia enempää jaksaisi. Voisin kyllä kuvitella, että moni lapsi saattaisi pelistä tykätä. Oikeastaan pelin sijaan tästä olisi saatu oikein ihana lastenkirja. Arvosanaksi tulis: "Ihan kiva peli, mutta..."

-Lunitsi

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Broken Age (2015)

Kaikki ystäväni tietävät, että olen suuri seikkailupelien fani. Olen pelannut niitä pienestä pitäen, ja suurin osa steamin (hyvistä) point’n’click –seikkailuista on minulle tuttuja. Sitten jouduin pienen ongelman äärelle. Mikä seikkailu ansaitsisi olla ensimmäinen, josta Sokerinoppaan kirjoitan? Vaihtoehtoja oli monia, mutta päädyin loppupelissä ihastuttavaan Broken Ageen. Muutaman vuoden ajan olen pelannut seikkailuja niin, että pelaamme ystäväni kanssa samaan aikaan ja juttelemme samalla steamin chatissa. Tällä tavalla yksinpelistäkin saa melkein moninpelin. Broken Age on yksi niistä harvoista peleistä, jota olen jaksanut pelata yksin uudelleen.

Broken Age on Double Fine Productionsin kehittämä ja julkaisema peli. (Sama yhtiö on tehnyt muun muassa modernin version Day of the Tentaclesta.) Peli sai alkunsa kickstarterista, jonka avulla nostettu summa on yksi pelihistorian suurimmista. Pelin ohjaaja on Tim Schafer, joka palasi pelien maailmaan ensimmäistä kertaa vuoden 1998 jälkeen. Ääninäyttelyssä loistavat Masasa Moyo, Jack Black ja Elijah Wood. Broken Age on siis tehty huippuosaajien ja supertähtien voimin.

Pelin juoni on mielenkiintoinen. Valtava monsteri Mog Chothra kiertää pelimaailman kyliä ja kaupunkeja etsien uhrilahjaksi tarjottavia neitoja. Mutta mitä tekee pelin sankaritar Vella Tartine? Entä hyvin erikoisen avaruusaluksen kapteeni Shay Volta? Yritän välttää spoilereita tässä tekstissä, joten jos aiot pelata Broken Agea, niin ei hätää. Voit lukea tätä turvallisin mielin.

Peli alkaa pelattavan hahmon valinnalla.

Pelin mekaniikka on yksinkertainen. Osoita ja klikkaa. Hahmo liikkuu sinne, mihin hiirelläsi osoitat. Pelissä kerätään esineitä, joita käytetään toisiin esineisiin tai kohteisiin. Pelin puzzlet ovat muutamaa kinkkistä lukuunottamatta aika helppoja, mikä passaa minulle, sillä olen oikeastaan aika surkea ratkaisemaan vaikeita puzzleja. Päähenkilöiden lisäksi muut hahmot ovat todella hyvin toteutettuja. Avaruusaluksen virkatut pehmoystävät ovat söpöjä, ja mystinen puhuva puu oudolla tapaa huvittava.

Vella ja neuroottinen, puhuva puu.

Broken Agen ympäristöt ovat pastellinsävyisiä ja kauniita. Vellan seikkailu alkaa hänen kotikaupungistaan Sugar Buntingista. Jokaisella pelin kylällä ja kaupungilla on oma teemansa. Shay taas aloittaa matkansa lähinnä 5-vuotiaille lapsille suunnitellussa avaruusaluksessa. Scifi-elementeistä huolimatta peli on mielestäni enemmän fantasiaa. Peli sopii (ainakin minun mielestäni) kaikenikäisille pelaajille, ja oma veljentyttönikin on sitä intron verran pelannut. Pelissä ei muuta ahdistavaa ole, kuin hieman pelottava Mog Chothra, joka tosin on enemmän kummallinen kuin ahdistava. Mutta ehkä alle 7-vuotiaat pelaajat saattaisivat sitä hieman pelätä... Toki pelaajan täytyy osata englantia, mutta eipä tuo kielitaidottomuus minunkaan lapsuudessani estänyt seikkailupelien pelaamista. Sillä tavalla sitä oppii.

Pelin graafinen tyyli on silmiähivelevä. Siitä tulee mieleen moderni lastenkirjamaisuus ja sokerintäyteinen söpöys. Käsikirjoitus on hauska ja humoristinen, mutta peli ei onneksi ole kokonaan naurettava, kuten monet huumoriseikkailut (kuten Runaway: A Road Adventure tai Deponia.) Peli on saanut huikeita arvosteluita joka tuutista. Toki siinä on myös pieniä puutteita. Soundtrack saisi omasta mielestäni olla hieman mieleenpainuvampi, sillä nyt kun muistelen omia pelihetkiäni, en muista yhtäkään musiikkiteemaa. Pelin loppupuolella on pari raivostuttavaa puzzlea, joihin on toki olemassa vihjeet, mutta niitä on vaikea löytää. Muutama puzzle on myös ajoituksesta kiinni, mikä on aina inhottavaa.

Pelissä on myös syvällisempiä teemoja. Tarina on kahden nuoren, erilaisissa ympäristöissä kasvaneen ihmisen kasvutarina. Rohkeasti he rikkovat rutiinin ja lähtevät etsimään omaa polkuaan. Pelissä nousee esille ystävien tärkeys ja itsenäisen ajattelun rooli nuorten elämässä. Kaikki tämä on kuitenkin taitavasti kirjoitettu juonen taustalle. Pelaaja keskittyy ratkaisemaan hauskoja ongelmia ja lukemaan hyvin toteutettuja dialogeja.

Shay on jokapäiväisen rutiinin vanki.

Suosittelenko Broken Agea lukijoilleni? Ehdottomasti. Peli on noussut suosikikseni monien muiden loistavien seikkailujen sekaan. Se on yhdistelmä söpöä, kaunista ja mielenkiintoista. Olen jättänyt sen Steamin kirjastossa asennetuksi, mikäli joskus tekee taas mieli pelata. Pelin hinta Steamissa on 19,99€, joka on mielstäni kohtuullinen, mutta kannattaa varmaan odotella alennusmyyntejä (kuten aina). Keitä iso kuppi teetä, laita kynttilä työpöydälle ja käynnistä Broken Age. Siinä ensimmäinen tekstini seikkailusta. Niitä on tulossa paljon lisää! Kiitos ja kuitti. 

- Lissu

tiistai 12. syyskuuta 2017

Dead by Daylight

Illat ovat alkaneet pimentyä eli on aika aloittaa kauhupelikausi. Itsellä on tapana kerätä Halloweenin/Kekrin ajaksi lista pelattavia kauhupelejä, joiden seassa on niin omia suosikkeja kuin itselle vielä uusiakin kauhupelejä. Mikäs sen hauskempaa kuin pimeän aikaan hakata kynttilän valossa zombeja tohjoksi tai yrittää paeta sarjamurhaajaa. Eniten pidän niistä kauhupeleistä, joita voit hakata joko itseksesi randomeiden kanssa tai omalla kaveriporukalla. Ostin Dead by Daylightin nyt kesällä ja se kiri samantien omien suosikkien top 3:een. Ekalla kerralla pelatessa se aiheutti sopivasti sydämen tykyttämistä sekä hengityksen pidättämistä ja vaikka olenkin peliä jo jonkin verran hakannut niin jännitys ei vielä ainakaan ole pelaamisesta kadonnut. Peli on viime vuoden mallia. Starbreeze Studios julkaisi sen 14. kesäkuuta 2016 ja sen kehitti Behaviour Interactive. Se on saatavilla Pc:lle, Xbox One:lle ja Ps4:lle.

Virallinen traileri

Dead by Daylightissa voit pelata joko selviytyjänä tai tappajana. Kyseessä on siis 4vs1 moninpeli, jossa kaikki selviytyjät sekä tappaja ovat pelaajia. Ideana on, että selviytyjät ovat joutuneet tappajan muurien ja seinien ympäröimään loukkuun, josta pyritään pääsemään ulos. Uhrien täytyy käynnistää viisi generaattoria, jotka antavat virtaa kahdelle alueen portille, joista voi sitten kirmata vapauteen. Toinen vaihtoehto on löytää maassa oleva luukku, jonka saa auki joko laatikosta löytyvällä avaimella tai olemalla viimeinen hengissä oleva uhri. Tappaja taas tietysti yrittää estää paon kaikin keinoin kuten potkimalla generaattoreita rikki (pidentää niiden korjausta) sekä nappaamalla uhreja tiluksilla roikkuviin koukkuihin.

Pelissä on useampi hahmo joista valita itselleen sopiva. Jokaisella selviytyjällä ja tappajalla on omat erikoiskykynsä, jotka voi saavuttaa kehittämällä hahmoa Bloodweb-valikossa. Kehittämiseen tarvitaan Bloodpointseja, joita saa pelin aikana useammastakin asiasta. Selviytyjänä niitä saa mm. generaattorien korjauksesta, toisten pelaajien auttamisesta tai hengissä selviämisestä. Tappajana taas pisteitä kertyy ansojen avulla, nappaamalla selviytyjiä ja tietysti eniten jos saa kaikki selviytyjät kiinni. Bloodwebissä voit erikoiskykyjen lisäksi saada ostettua erilaisia esineitä, jotka helpottavat pelaamista kuten ensiapulaukun, työkalusalkun ja tietysti näihin add-oneja pidentämään käyttöä.

Bloodweb

Hahmovalikko tappajalla pelatessa

Tarinaa pelissä on sen verran, että jokaisella hahmolla löytyy oma taustalorensa, joista osa on ihan mielenkiintoisiakin. Itse tykkään lukea yleensäkin taustaloret peleissä, mutta tässä pelissä ne korkeintaan lisäävät pikkuriikkisen pelin tunnelmaa eli eivät todellakaan ole pakollista luettavaa. Eniten hahmoa valitessa kannattaa miettiä erikoiskykyjä ja tietysti että mikä itsestä tuntuu sopivalta. Peliin on myös saatavilla muutama dlc. Jos tykkäät Halloween-leffasta niin suosittelen hommaamaan samalla nimellä varustetun dlc:n niin pääset pelaamaan itse Michael Myersillä tai Laurie Strodella. Of Flesh and Mud-lisäristä taas löytyy murhaajaksi The Hag. Sparks of Madness taas tuo peliin mielisairaalan, tohtorin sekä yhden uuden selviytyjän. Loput lisäreistä omaavat lähinnä asusteita hahmoille. Left 4 Dead -pelien pelaajille hauskana lisänä pelin hahmovalikosta löytyy myös Bill sekä muille hahmoille leftikseen liittyviä asusteita.

Itse pelin grafiikat ovat kivat samoin kentät, mutta pelatessa tulee vastaan paikoittaista lagittamista. Hahmot hyppivät metrikaupalla välillä eteenpäin ja tulee tilanteita että tappajana luulit saaneesi tyypin koukkuun, mutta lagin vuoksi uhri pääseekin karkuun. Näitä ei onneksi ole paljoa, mutta kyllä se kriittisellä hetkellä kirpaisee. Varsinkin jos haluaa pelata omaa tasoaan paremmaksi. Pelistä löytyy siis arvojärjestelmä 20:stä alkaen. Omalla kohdalla se on ainakin peliä etsittäessä auttanut saamaan peliin mukaan oman tasoista porukkaa. Silloin näillä ei toki ole merkitystä jos pelaa kaveriporukalla, mutta randomeiden kanssa pelatessa on mukavempi, ettei vastaan tule joko pari tuntia pelanneita tai pari sataa tuntia pelanneita tyyppejä.

Jokainen matsi vaikuttaa omaan pelitasoon

Dead by Daylight ei ole niitä pelottavimpia kauhupelejä, joita olen pelannut, mutta ehdottomasti jännittävimpiä. Toki mitä enemmän peliä pelaat, sen vähemmän kauhunkiljahduksia enää pääsee, mutta se koskee melkein kaikkia kauhupelejä muutenkin. Yleensä kauhupeleissä opitaan tuntemaan vastustaja ja sitä kautta päihitetään peli, koska vastassa on npc.  Tässä pelissäpä vastustajat vaihtuvat jokaiseen erään, joten yllätyksellisyys ja jännitys pysyy ihan eri tavalla kuin muissa kauhupeleissä. Jos siis vähäkään kiinnostaa kauhu, moninpelaaminen, jännitys tai hc hippaleikit niin kokeile tätä peliä. Syysaletkin tekevät tuloaan, joten viimeistään silloin kannattaa harkita tämän pelin ostoa ja kokeilua.

May the odds be ever in your favor.

- Lunitsi

tiistai 5. syyskuuta 2017

Borderlands (2009)

Tälläisen pitkän ”kesälomatauon” jälkeen, on hyvä palata pelien kummaan maailmaan. Ainakin omia lomia ja työntäyteistä elämää voi sanoa jotenkin järkeenkäypäksi tekosyyksi blogihiljaisuudelle omalta osaltani. Ja koska aikomukseni oli jo kirjoittaa teksti aikoja sitten, ajattelin kirjoittaa sen pelistä, jonka pelaamisen aloittamisen aloitin erittäin paljon myöhemmin kuin muut. Missasin siis jälleen hypejunan. Kaikki ympärilläni olivat aina kehuneet kyseistä peliä, mutta itse aikoinaan läppärini (tai vanhempaakin vanhemmista käytetyistä osista kasatusta pöytäkoneesta) kanssa olin skipannut kyseisen pelin.  Kun vihdoin sain aikaseksi aloitettua pelin (oisko ollu vuoden 2012 kesällä tai syksyllä) oli peli jo kerennyt olla markkinoilla 3 –vuotta. Pelin julkaisu Euroopassa tapahtui PC:lle 30.10.-09 ja PS3:lle 23.10.-09. Pelin kehitti Gearbox ja julkaisi 2K.


Ehkä tunnetuin kuva pelistä

Ennen Borderlandsia en ollut pahemmin pelannut räiskintäpelejä, sillä olin enemmän ollut tähän mennessä strategia/fantasiapelaaja. Mitä nyt veljen koneella joskus jotain Call of Dutya yksikseni mäiskinyt. Tähän nyt varmaan voisi luetella pari muutakin peliä, mutta 5-15min kokeiluja ei varmaan voi sanoa kuin huonoksi yritykseksi. Sanottakoon ampumistaidoistani näin: en olisi osunut edes ladon seinään vaikka se lato olisi ollut naaman edessä metrin etäisyydellä. Borderlands oli minulle ”gatewaygame”, jonka avulla siirryin myös enemmän muihinkin räiskintäpeleihin. En siis enää vain taistellut taikamiekoilla lohareita vastaan ja ratkonut vaikeita pähkinöitä, sillä räiskinnästä sai ihan yhtä paljon iloa kuin näistäkin. Eikä tarvinnut käyttää pikkuruisia olemattomia kahta aivosoluani vaikeiden arvoitusten ratkontaan.



Borderlandsissa minua kiinnosti tämän sarjakuvamainen ulkonäkö, eikä pelistä kyllä huumoriakaan puutu.  Peliin on lätkäisty hulvattomia hahmoja, joista ehdoton kunniamaininta kuuluu cl4p-tp:lle eli Claptrapille. He, ketkä vihaavat kyseistä hahmoa voivat nyt kuvitella tuiman katseeni heitä kohtaan.
Pidin myös Borderlandsissa siitä, että siinä oli sellainen roolipeliaspekti. Pystyt valitsemaan millä hahmolla pelaat, sillä eri hahmoilla on eri taitoja.  Tähän peliin on saatu 4 hahmoa, jonka väliltä voit valita: Mordecai (hunter), Roland (soldier), Lilith (siren) & Brick (berserker). Kun ensimmäistä kertaa itse pelasin, muistaakseni pelasin Brickillä, sillä olen aina pitäny ns. ”raskaammista” hahmoista jos minulle on annettu valinnanvaikeus ja –oikeus.



Lunaticit, nuo pelin ihastuttavimmat hahmot <3

Mutta sitten itse astiaan, eli peliin. Borderlands sijoittuu Pandora nimiselle planeetalle, jonka maailma on tyypiltään post-apokalyptinen.  Ennen pelin tapahtumia Atlas Corporation on löytänyt Prometheus –planeetan läheltä Vaultin, joka tarun mukaan sisältää kehittynyttä avaruusteknologiaa. Tämä tieto herätti tietenkin mielenkiinnon myös kilpailevien yritysten silmissä (mm. Dahl Corporation). Pandora –planeetalla on löydettiin samankaltaisia alueita, jotka muistuttavat jo aiemmin Pandorasta löydetyn Vaultin aluetta. Atlas ei kuitenkaan tiennyt, että planeetta oli talvisyklissä ja kevään tullen kaikki pahat monsterit tulevat koloistaan ulos. Atlas ei myöskään löydä planeetalta kehittynyttä teknologiaa ja hylkää sen. Samalla Dahl Corporation ja heidän sponsoroimat asuttautumisalukset tulevat planeetalle mineraalien perässä. Dahl Corp. ei kuitenkaan unohda mahdollista Vaultin olemassa oloa, vaan alkaa myös etsiä sitä mineraalibisneksen sivussa. Dahlin Patricia Tannis, xeno-arkeologi, löytää tietoa mahdollisesta Vaultista, mikä taas houkutteli Atlasin sotilasjoukot planeetalle. Tämä synnytti sodan planeetalle, ja sen vuoksi rikkaat jättävät planeetan ja köyhät jäävät jälkeen (köyhät kyykkyyn!). Lähtiessään planeetalta Dahl Corp. vapauttaa jengit ja rikolliset planeetalle.



Pala pelin karua maisemaa


Tästä pääsemmekin itse pelissä tapahtuvaan tarinaan. En nyt ruodi juonta hirveän tarkasti, sillä se on parempi itse kokea. Sinä olet onnenonkija (vault hunter), jonka tehtävänä on löytää Vaultiin avain. Ikävä kyllä tämä avain ei ole yhtenä palasena vaan se on levitelty palasina pitkin Pandoraa. Eikä sinulla ole aikaa hukattavaksi, sillä vaultin saa auki vain 200 vuoden välein. Saat kuitenkin avuksesi  Tanniksen lisäksi mm. Guardian Angelin (radion kautta apua antava täti), Cl4p-tp:n (tuttavallisemmin Claptrap) ja muita hullunkurisia hahmoja, joiden avulla löydät kaksi palasta. Kolmas kuitenkin tuottaa ongelmia, sillä juonenkäänne tulee peliin mukaan. Lähes kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.  Tulet huijatuksi ja yhteydet muuhun maailmaan katkaistaan.  Noh, mutta kuten arvata saatamme, meidän oma onnenonkijamme selvittää nämä ongelmat ja painaa höyryjunan lailla eteenpäin kohti uusia vaikeuksia. Uusia vaikeuksia kuitenkin tulee ja käykin niin, että päävihollisesi Steele saa koko avaimen itselleen.  Kuten arvata saattaa, päähenkilömme saapuu hieman liian myöhään Vaultille, sillä Steele oli juuri kerennyt avaamaan sen. Eikä Vaultia ole täytetty avaruusteknologialla ja aarteilla kuten tarina oli kertonut. Vaultissa on jättimäinen hirviö nimeltä Destroyer. Tämä monsteri tappaa Steelen ja hänen joukkionsa. Sinä päästät monsterin päiviltä sekä suljet Vaultin tämän veriteon jälkeen.  Guardian Angel selittää sinulle kuinka avaruusoliot olivat tehneet Vaultit vankiloiksi näille suurille monstereille. Hän myös pahoittelee, että ei kertonut tätä aiemmin sillä tapahtumien piti kulkea juuri näin. Typerä nainen... Hahmon puolesta voin kysyä vain, että olisiko pieni vinkki ollut edes hyvä?


Pelisarjan ensimmäinen osa päättyy tähän ja toinen aloittaa oman tarinansa tästä. Vaikka ensimmäinen peli päättyikin juonellisesti,  on se saanut neljä lisäosaa. Nämä lisäosat sisältävät pieniä tarinan pätkiä ja/tai haasteita pelattavaksi. Jokaisen lisärin tarina kehkeytyy jonkin pääpelissä olevan hahmon ympärille. Nämä lisärit ovat mukava lisä peliin, ja pelaaja itse saa paremman käsityksen pelin hahmoista ja heidän taustoistaan. Ja kuten aiemmin mainitsin, pelisarjasta on kolme osaa. Ehkä tulen vielä kirjoittamaan myös niistäkin. Ehkä en. Aika näyttää ;)


Over ’n’ out

-murmu