Arcadeen oli ilmestynyt uusi peli, “Wild Side”, joka loi hologrammien avulla virtuaalitodellisuuden. Kaikki pelasivat sitä, mutta peli osoittautui hivenen liian todelliseksi, kun pelin loppupomo Heady Metal karkasi ja alkoi kaapata pelaajia voittamalla heidät pelissä. Tämä tarina kertoo henkilöstä, joka oli liian kova nujerrettavaksi. Tämän henkilön nimi on… Kid Chameleon!
Näinkin yksinkertaisella ja halvalla juonella lähtee käyntiin vuonna 1992 julkaistu Kid Chameleon, mutta aikakaudelle ominaisesti pelin kohokohta ei olekaan tarina vaan itse peli. Kyseessä on tosiaan tasohyppely Sega Mega Drivelle (jenkkilässä Sega Genesis), jonka on kehittänyt amerikkalainen Sega Technical Institute. Pelin alkuperäisen julkaisun jälkeen se on julkaistu uudelleen useampaan kertaan erinäisissä Sega pelien kokoelmissa, ja on saatavilla useammalle konsolille ja käsikonsolille, mobiililaitteille sekä tietokoneelle.
 |
| Pelin Eurooppalainen kansi, jossa on aivan loistava kuvaus myös suomeksi. |
Kid Chameleon on hyvin paljon kuin muut sitä edeltäneet ja sen jälkeen tulleet tasohyppelyt. Pelattava hahmo, tästä eteenpäin pelkkä ‘Kid’, kävelee tai juoksee joko vasemmalle tai oikealle, kuolee kävellessään vihollisiin pahki, tappaa ne hyppäämällä niiden päälle ja hyppelee ilmassa leijuviin tiiliskiviin pää edellä timanttien toivossa.Timanttien sijasta Kid saattaakin löytää tiiliskivistä yhden yhdeksästä maskista, ja muuttuu tämän avulla maskia vastaavaksi hahmoksi. Maskien käyttö on pelin pääkohtia ja lähes jokaista maskia tarvitsee jossakin vaiheessa peliä etenemiseen. Esimerkiksi, Kid pystyy tuhoamaan tiiliskivi blokkeja vain yläpuoleltaan hyppimällä niihin, mutta blokit saattavat olla myös alapuolella tai suoraan edessä, näissä tilanteissa on pakko turvautua maskeihin. Niin paljon kuin tiedän, vain kaksi maskeista ei ole täysin välttämättömiä pelin läpäisyn kannalta, mutta niitä voi käyttää kuitenkin hyödyksi ja osa salareiteistä on mahdollista löytää vain niiden avulla. Maskien kyvyt ovat suhteellisen monipuolisia, mutta yksinkertaisesti sanottuna ne joko edistävät liikkumista tai antavat Kidille jonkinlaisen aseen.
 |
| Lentävä Cyclone temppuilemassa avaruusolentojen hyökkäyksen alla. |
Maskien ainut hyöty ei ole erikoiskyvyt vaan niiden avulla myös selviää hengissä kauemmin. Kid itsessään kestää ottaa kaksi osumaa useimmista lähteistä, mutta laittaessaan maskin päähän, ja muuttuessaan joksikin muuksi, Kid saa kolme tai enemmän ylimääräistä osumapistettä. Menettäessään nämä uudet osumapisteet Kid muuttuu takaisin normaaliksi heikoksi itsekseen, mikä on monelle varmasti melko tuttu konsepti. Toisaalta aiemmin mainittuja timantteja keräämällä ei saakaan perinteiseen tapaan ylimääräistä elämää, vaan niitä kuluttamalla saa väliaikaisen hahmokohtaisen erikoiskyvyn, joita ovat esimerkiksi kuolemattomuus ja vihollisia automaattisesti tappava timanttikäärme. Ylimääräisen elämän sen sijaan saa keräämällä egyptiläisen ankh merkin, joka kuin sattumalta tarkoittaa elämää. Ja kerta tarinassa on kyse arcade pelistä, elämien loppuessa peliä voi jatkaa käyttämällä löytämiään kolikoita.
 |
| Dimangikäärnes ja Kid, paikan viilein lapsi. |
Pelin tyyli on aika vaikea määritellä, sillä peli ei oikein itsekään tiedä minkälainen se haluaa olla. Johtunee siitä, että kerta kyseessä on tarinan mukaisesti huippu edistynyt virtuaalitodellisuus peli, on se täytynyt ahtaa täyteen kaikenlaisia “siistejä” virikkeitä, jotta lapset innostuisivat siitä. Kirjoittaessa huomasin kuinka edellinen virke pätee sekä pelin tarinaan, että peliin ihan oikeastikin. Mutta ehkä hieman huonoista motiiveista huolimatta, ajatus toimii kaikella kohtuudella, sillä pelissä ei tule kovin äkkiä vaihetta jossa viholliset ja/tai ympäristö eivät hämmentäisi pelaajan pientä mieltä. Pääkallopanssarivaunuja metsäisillä kukkuloilla? Eipä siinä mitään, pelihän on vasta alkanut. Taikasauvan kanssa heiluva leijonakuningas trooppisella saarella? Joo, miksipä ei. Trombeja ja avaruusolentoja fantasia linnoissa? Joo, temppu seis. Mikään ei käy järkeen, mutta eipähän lopu nähtävä tai ihmeteltävä kesken. Lisäksi yleisellä tasolla peli käyttää huomattavasti tummempia sävyjä sekä muutenkin vähemmän pirteää suunnittelua vihollisille kuin muut aikansa tasohyppelyt. Tästä ihan hyvänä esimerkkinä toimii pelin bossit, jotka ovat aina valtavia irtopäitä leijailemassa ympäri kenttää ja sylkevät päällesi mm. bumerangeja tai pienempiä päitä. Vihollisten ja ympäristöjen lisäksi myöskään Kidin eri ulkoasut maskeja käyttäessä eivät sovi yhteen sitten alkuunkaan. Hahmoja löytyy aina tulevaisuudesta karanneesta skeittarista jonkinlaiseen kärpäsmieheen. Toki joukossa on myös vielä vähän perinteisempiä hahmojen stereotyyppejä kuten samurai ja keskiaikainen ritari.
 |
| ...Simba? |
 |
| Pelin ensimmäinen boss - todella nokkelasti nimetty Shishkaboss |
Pelin kentät on suunniteltu aivan syntisen vaikeiksi, ja niitä on monesti todella vaikea päästä läpi ensimmäisellä yrityksellä. Kenttien vaikeus juontuu siitä, että ne sisältävät erilaisia ansoja ja jippoja, jotka pelaajan pitää tietää etukäteen onnistuakseen välttämään ne. Erinäiset ansat eivät sinänsä olisi hirvittävä ongelma, mutta monet niistä johtavat välittömään kuolemaan, eli aivan yks ja sama kuinka monta osumapistettä omaat - kuolet silti yhdestä virheliikkeestä. Pelissä on myös muutama kenttä, jossa vasemmalta lähestyy koko kentän korkuinen ja yhdestä tappava seinä, joka yleisesti tunnetaan nimellä Murder Wall. Murder Wall kentät sisältävät toisaalta myös hienosti suunniteltuja esteitä, jotka aiheuttavat joskus pitkänkin ketjureaktion. Peli kyllä palkitsee pelaajan, joka vaivautuu käyttämään aikaa ja koluaa jok’ikisen nurkan ylimääräisen elämän tai salaisen reitin toivossa. Toisaalta peli ei ole niin armollinen, että antaisi tutkimiseen tarpeeksi aikaa, sillä kaikki kentät alkavat tasan kolmen minuutin aikarajalla, jonka jälkeen Kid kuolee automaattisesti. Aika ei riitä oikein yhdenkään kentän perusteelliseen tutkimiseen, mutta onneksi blokeista voi löytyä kelloja joilla saa tasan kolme minuuttia lisäaikaa. Toisaalta salareittien ja piilotettujen esineiden löytäminen on internetin ansiosta ihan lapsellisen helppoa, mutta sepä ei ollutkaan vaihtoehto kohta niin kaukaisella 90-luvulla. Osa piiloista on ollut niin laittoman vaikeissa paikoissa, että ne on löydetty vasta kun peli on saatu emuloitua tietokoneilla ja monet lähteet sanovat että osa kätköistä saattaa olla vielä löytämättä.
 |
| Aina niin armoton Murder Wall, siltä eivät jääkiekko maskit ja kirveet pelasta. |
Kid Chameleon on armottomuudestaan huolimatta yksi lapsuuteni lempipeleistä ja asiaa vain paransi aikoinaan se, että yhdelläkään kaverillani ei ollut Sega Mega Driveä, eikä moni itseasiassa edes tiennyt mikä se sellainen Sega oikein on. Myönnettäköön, että Mega Drive on julkaistu monta vuotta ennen syntymääni ja oli jo kovin unohdettu siinä vaiheessa kun aloitin koulunkäynnin ja sain sen käsiini. Tätä vain korostaa se, että eräiden vanhojen eukkojen puheista ja teksteistä päätellen 90-luvun iso juttu oli alkuperäinen Playstation, ja omista kokemuksista tiedän että 90-luvun jälkeen, 2000-luvun alussa, Playstation 2 oli se mikä kaikilta piti löytyä. Toisaalta oli kätevämpää olla sama konsoli kuin kaverilla, sillä pelejä voi silloin vaihdella tai lainata, mutta sen seurauksena muut konsolit vain unohdettiin. Tämän takia Ps2:n kanssa samoihin aikoihin julkaistu Xbox on tullut minulle tutuksi vasta paljon myöhemmin.
Sydäntä riipaiseva lämmittävä tarina siitä kun sain pelin jääkööt kertomatta; siinä ei ole paljoa kuultavaa. Discordin voipissa voi kysellä jos kiinnostaa. Lopuksi voisin vielä jaaritella kuinka mukavaa oli pelata vanhalla Segalla koko perheen voimin, mutta valitettavasti olen aina pelannut pelini yksin tai kavereiden kanssa. Eikä oikeasti vanhoja konsolipelejä tullut pelattua liiaksi kavereiden kanssa, kun niitä kiinnosti pääasiassa uusin Crash, Jak tai Ratchet eikä mitkään Tuomaksen homeiset pelit 90-luvun alusta, joissa seikkaillaan VR arcadessa keräillen maskeja tai juoksennellaan huikeen nopeeta sinisellä siilillä. Eipä sillä, samat uutuudet ne minua kiinnostivat, mutta olen Sega pelieni pariin palannut useammin vuosien varrella kuin yhdenkään Ps2 pelini.
“Pelaaminen on huvi, ei harrastus.”
Vierasnoppa - t0mpe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti