Kinovekara - Tehdään elokuva (1997)

Seuraava teksti kertoo varsinaisesta mysteeristä. Peli, josta ei löydy juurikaan tietoa netin uumenista. Ainoa pieni pätkä infoa on suomenkielisen wikipedian tekstintynkä, eikä englanniksi löydy sitäkään. Kinovekara – Tehdään Elokuva on ala-asteikäisille lapsille suunnattu peli, joka ilmestyi vuonna 1997 vanhoille Windows-koneille. Peli oli aikoinaan saatavilla kirjastoista. Minulla ei kylläkään ole mitään muistikuvaa, oliko minun pelaamani peli lainattu vai aivan oma. Pelasin sitä kuitenkin runsaasti isosiskoni kanssa.

Pelin lähtöasetelma on jännittävä. On synkkä ja myrskyisä yö. Mies nimeltä Ville on burnoutin partaalla, kun ilkeä pomo pakottaa hänet tekemään kokonaisen animaatioelokuvan valmiiksi yhden yön aikana. Tehtävä on lähes mahdoton. Ville kuitenkin nukahtaa työpöytänsä ääreen. Miten Villen käy? Saako hän koskaan työtään tehtyä? Onneksi apuun rientävät neiti Hansikas ja Kinovekara (eng. Gordi), jotka päättävät auttaa Villeä etsimällä puuttuvat osat animaatioon. Aikaa on vain yksi yö, mutta sankarit ovat päättäväisiä.

Villen työpöydältä kaikki lähtee liikenteeseen.

Pelissä liikutaan Villen työpaikan, elokuvastudion, sisällä. Liikkuminen tapahtuu vanhojen Myst-pelien tapaan klikkaamalla 3D-ympäristössä kohtaa, mihin pelaaja haluaa mennä. Muistan ihailleeni pelin grafiikoita ja ympäristöä. Pelissä on tarkoituksena täyttää elokuvaruudussa olevia tyhjiä kohtia löytämällä niitä muistuttavia asioita pitkin studiota. Kuvia kerätään pieni määrä kerrallaan oikeassa reunassa olevaan listaan, josta ne sitten siirretään elokuvaan. Tehtävä on todella helppo, mutta peli onkin suunnattu lapsille. Esimerkkinä pilven kuvan saa käyttämällä vedenkeitintä, josta nousee höyryä. Elokuvan hahmojen hatut roikkuvat studion naulakossa. Linnan liehuvan lipun saa kirjahyllyssä seisovasta viiristä.

Osa kuvista voitetaan myös ratkaisemalla pienimuotoinen puzzle. Näitä ovat esimerkiksi maalauksen värittäminen valmiiksi, ristinolla-peli tietokonetta vastaan, ja klassinen breakout. Lapsena puzzleissa riitti tekemistä. Eniten vihasin sitä timanttien uudelleenjärjestämispuzzlea, jota en millään meinannut tajuta. Toinen vaikeahko puzzle oli se, missä piti muistaa missä järjestyksessä värikkäät valot syttyivät. Ehdoton suosikkini oli mannekiininukkejen vaatetus, sillä olihan se huvittavaa pukea läskille miesmannekiinille tytön vaatteet.

Peli on perinteisiä puzzleja täynnä.

Studiossa on kuusi eri aluetta: Villen työhuone, pukeutumishuone, lavastehuone, käytävä, äänistudio ja mystinen konferenssihuone, johon ei pääse kuin pelin loppupuolella. Sen lisäksi animaation eri kohtauksia pystyy tarkastelemaan elokuvamoodissa. Seuraavaan kohtaukseen pääsee, kun on täydentänyt edellisen kokonaan. Elokuvamoodissa voi myös muuttaa ääniefektejä, mikä ei ole pakollista, mutta lapsena se oli hyvinkin hauskaa puuhaa. Lopuksi Ville herää unestaan, mutta elokuva onkin maagisesti valmis! Elokuva pohjautuu (wikipedian mukaan) Grimmin veljesten Kissa ja seitsemän peninkulman saappaat –satuun. Lopullinen elokuva on surullisen lyhyt, mutta eipä pelissä tarkoituksena mitään 1,5 tuntista kokoillan leffaa olekaan tarkoitus tehdä...

Kinovekaran tunnelma on ainutlaatuisen omituinen. Tiedättekö ne hetket, kun yöaikaan pihalla myrskyää, ja sade hakkaa ikkunaa? Samaan aikaan sisällä on lämmintä ja rauhallista? Pelin tunnelma on samankaltainen. Studiossa ei ole ketään muita, ulkona on pimeää ja sisällä seikkaileminen tuntuu yksinäiseltä. Pelin soundtrack tukee tätä. Tuntuu siltä, kuin pelaaja olisi luvattomasti sisällä studiossa. Pelin tunnusmusiikki on salaperäinen, ja muutkin taustaäänet ovat varsin kuumottavia. Pelottavin paikka on lavastehuone, jota ihan oikeasti pelkäsin pienenä. Sen taustamusiikki ei yhtään auttanut asiaa.

Studion aula on komea!

Tässä kuvaa elokuvakohtauksesta, jonka violetit kolot pitää täyttää.

Yhden videon onnistuin löytämään pelistä. Sen audio on kuitenkin huonolaatuinen, ja puhe espanjaksi. Pelistä ei löydy juuri yhtään tietoa. Sitä ei ole myynnissä tai ladattavissa missään. Siksi pyydänkin lukijoilta jotain: Jos sinulla on tämä peli, niin tee siitä videoita, kuvia tai mitä vain! Haluaisin pelin myös itselleni, mutta pelkään, ettei nykyinen tietokoneeni osaa sitä pyörittää. Pyyntö varmaan päätyy bittiavaruuden syövereihin, aivan kuten Pioneer 10 –luotain päätyy keskelle tyhjää maailmankaikkeutta. Kinovekara on harvinainen peli, koska se on niin vanha. Kirjastoista sitä ei varmasti enää saa, mikä tekee pelin omistamisen todella vaikeaksi.

Neiti Hansikas ja Kinovekara ovat ikuisesti muistoissani. En ehkä koskaan saa pelata sitä uudestaan, mutta se säilyy yhtenä lapsuuteni suosikkipeleistä. Tämän blogitekstin kirjoittaminen oli minulle tärkeää, vaikka suurin osa lukijoista ei varmasti tiedä pelistä yhtään mitään. Mutta onpahan nyt yksi hakutulos enemmän, jos joku suomalainen keksii googlettaa Kinovekaran.

- Lissu

Ōkami (2008)

Miten saada murmun huomio peleissä? Tee seikkailupeli, jossa voi pelata eläinhahmolla. Vieläpä jumalaisella eläinhahmolla niin avot, meitsi on myytyä akkaa. Okami ei tässä tapauksessa ollut poikkeus, vaan heti ensisilmäyksestä lähtien olin kiinnostunut tuhlaamaan kaiken aikani kyseiselle pelille. Ensikosketuksen peliin sain Nintendo Wii konsolilla, kun veljeni oli ostanut pelin ja näin kun hän pelasi tätä. Okamihan julkaistiin alunperin PlayStation 2:lle vuonna 2006, mutta itse en kyseistä konsolia omistanut ja pelasin kyseisellä konsolilla lähinnä nuorempana vain Lunitsilla tai Lissulla kyläilessäni. Okamin suosio ei muutenkaan räjähtänyt PS2:lle, kun PlayStation 3 ja Xbox julkaistiin samoihin aikoihin. Muutama kuukausi Okamin julkaisun jälkeen pelin kehittäjä Clover Studios ilmoitti lakkauttavan firmansa. Tästä huolimatta, peli saatiin Nintendo Wiille vuonna 2008 ja PlayStation 3:lle HD versio vuonna 2012. Kiitos CapComin ja pulkkaan mukaan hypänneen kehittäjän Ready at Dawnin.

Issun kiusaaaaaa...

Itse olen pelannut Okamin kaksi kertaa läpi (tekstiä kirjottaessa alkaa sormet syyhytä jo kolmatta kertaa). Ensimmäisen kerran pelasin tosissaan Wiillä, oli mielenkiintoista tehdä Celestial Brush -liikkeitä itse ”piirtämällä”. Wiin ohjain toimi kuin suurikokoinen pensseli, vaikkakin välillä juuri tästä ”itse piirtämisellä” oli ne huonot puolensa. Jos käsi tärähtää tai sensori ei lue liikkeitäsi oikein, ei hommasta tuu lasta eikä paskaa. Silloin lähinnä turhautui ja teki mieli heittää koko kapula seinään jos homma jatkui pidempään. Toisen pelikerran pelasin PlayStation 3:lla, kun sain hyppysiini HD –version pelistä. Pleikkarin kapulalla maalailu oli himpun verran helpompaa, mutta tatilla maalailu ei vetänyt pelin sisälle samalla tavalla. Verrattavissa pelit eivät muutoin olekaan, paitsi kuvanlaadulta. HD –versiossa nyt tietenkin on parempi kuvanlaatu. Ei varmaan yllättänyt.

Pelin alkaessa sinulle selostetaan taustatarinaa aiemmin tapahtuneesta. Shiranui (jumalainen valkoinen susi) ja Nagi (Kamiki kylän soturi) kahlitsevat Orochin (kahdeksanpäinen käärme ja pahis) Tsukuyomin (miekka) avulla Moon caveen. Fun fact, Orochi on oikeastikin Japanin mytologian hirviö. 100 –vuotta myöhemmin miekka poistetaan leposijastaan ja Orochi pääsee takaisin valloilleen. Tällä kertaa saamme kuitenkin apuun Auringon jumalan Amaterasun, joka muistuttaa kovasti ulkonäöllisesti Shiranuita ja Amaterasu onkin Shiranui uudelleensyntyneenä. Samalla kun tarina alkaa, saat toveriksesi  matkailevan taiteilijan Issunin, rasittavan kirpun joka ulisee suunnilleen kaikesta mitä ikinä tapahtuukin. Issun kuuluu lajiltaan Poncleihin, jotka ovat keijumaisia pieniä inisijöitä. Mutta sitten takaisin pelin tarinaan. Tehtävänäsi on saada Orochi takaisin ansaan, ja päästä eroon tästä pahantekijästä. Orochilla kuitenkin on muita suunnitelmia, hän haluaa uhrata Kamiki kylän kauneimman neidon, Kushin, jotta voisi hallita Nipponia. Avuksesi Orochia vastaan saat tällä kertaa Susanon, Nagin kaukaisen sukulaisen. Susanosta on tehty huvittava hahmo pelissä, sillä hän on rakastaa alkoholia ja näet hänet nukkumassa milloin missäkin. Susano ei muutoin haluaisi edes auttaa Orochin kukistamisessa, mutta joutuu aina vahingossa toiminnan keskelle.

Okamissa ideana on kerätä Celestial Brush –liikkeitä ja niiden avulla edetä aina seuraaviin haasteisiin.  Celestial Brush liikkeitä on yhteensä 13 ja näihin kuuluu muunmuassa Bloom, jonka avulla voit pistää puut kukkimaan. Ja esimerkiksi Cherry Bombilla (kun piirrät sen, se muistuttaa oikeastikin kirsikkaa!) voit räjäytellä kaikkea mahdollista. Mikä onkaan mukavempaa kuin nähdä maailman räjähtelevän tuhannen pillun päreiksi.  Celestial Brush liikkeet ansaitaan muilta jumalhahmoilta, jotka ovat kätkeytyneet tähtikuvioihin. Aina aika ajoin kohtaat paikan, jossa pääset höpöttelemään muille jumalolennoille ja saat uusia tapoja piirrellä.

Jolkotijolkoti maisemia pitkin

Peliin on lisätty todella paljon sivutehtäviä, ja niihin uppoaakin aikaa enemmän kuin itse tarinaan. Etenkin jos on tälläinen perfektionisti eikä suostu pelaamaan pelin kuin 100% läpi. Jossain vaiheessa tämäkin tuottaa ongelmansa, sillä osasta arvoituksia on tehty todella haastavia ja niihin saattaa  upota tovi ennen kuin saat tehtyä ne. Pelissä voi myös ruokkia eri eläinlajeja . Ruokkimalla eläimiä saat Praisea, jonka avulla voit kehittää esimerkiksi mustemäärääsi tai hipareitasi. Pelissä voi myös kalastaa, en itse koskaan saanut kaikkia eri kalalajeja kerättyä kun se oli niin hirviän vaikiaa. Täytyy saada klikattua oikeaa nappia oikeaan aikaan ja samalla veivata tattia ettei kala vain pääse karkaamaan. Ja mitä kauemmin onnistut kalastamaan, sitä vaikeammaksi se muuttuu. En muutenkaan perusta kaloista, kuten osa lukijoistakin tietää suhtautumiseni kalaan. Ja ne ketkä eivät tiedä, voivat kysyä jos ovat uteliaita.

Mutta mitä minulla itsellä on jäänyt pelissä eniten mieleen, ja mistä minä eniten pidin? Ehdottomasti lempipaikkojani on Sasa Sanctuary, joka on varpusklaanin pitämä majatalo. Nämä klaanin hahmot ovat sympaattisia kavereita, jotka saavat hymyn huulille olemuksellaan. Sasa Sanctuaryyn pääsee muutoinkin vain ne, keillä on puhdas sydän. Ja Amaterasullahan tietenkin on. Kyseisestä paikasta löytyy yksi pelimusiikin kipalekin, joka on ehdottomasti pelimusiikkien kultaa minulle. Lisättäköön se kappale tähän loppuun, lopettamaan rustailut ennen kuin tästä tulee kovin kiusallinen loppu. Loppu.

Meikäläinen alottaa nyt lomailun, palataan astialle kun siihen taas tulee mahdollisuus. Superia kesän jatkoa kaikille ihanille lukijoille!

-murmu

Crash Bandicoot 3: Warped (1998)

Tänään viikonlopun kunniaksi jatkan Crash Bandicoot –kirjoitusten sarjaa, ja vuorossa on sarjan kolmas osa. Crash Bandicoot 3: Warped ilmestyi vuonna 1998, ja se toi sarjaan paljon uutta ja mielenkiintoista sisältöä. Mikäli oikein muistan, niin Warped oli toinen Crash-peli, joka meidän perheeseen hankittiin. Ero ensimmäiseen peliin oli valtava, mutta suurimman osan uudesta materiaalista otimme hyvin vastaan. Jälleen kerran isoveljeni pelasi peliä enemmän kuin minä, mutta pelin seuraaminen vierestä oli ihan yhtä jännittävää, kuin itse pelaaminen. En muista tosin paljoakaan siitä, miten ja milloin Warpedia pelasimme. Peli oli kuitenkin todennäköisesti joululahja.

Pelin teema on sarjan parhaimmistoa.

Pelin juoni on hyvin samantapainen Crash Bandicoot 2:n kanssa. Crash kerää voimakristalleja ja timantteja pelastaakseen maailman klassiselta pahikselta Dr. Neo Cortexilta ja uudelta tuttavuudelta, Aku Akun pahalta kaksoisveljeltä, Uka Ukalta. Kyllä, ensimmäistä kertaa pelisarjassa Aku Aku –naamio osaa puhua. Crashin sisko Coco Bandicoot on myös isommassa roolissa, ja hän on monessa kentässä pelattava hahmo. Uusia bossejakin on vanhojen tuttujen rinnalla, ja joka kentässä on paljon mielikuvituksellisia ja hauskoja vastuksia. Suosikkejani ovat kaksipäiset jättiläiset kentässä Double Header, ja Egypti-kenttien ”spikey mummyt”, jotka ovat kirjaimellisesti piikikkäissä arkuissa pomppivia vihaisia muumioita. Luit oikein.

Nappien päältä voi hypätä aikaportaaliin.

Kiinan muuri ja Pura-tiikeri.

Jälleen kerran timantin saa, kun on kerännyt kaikki laatikot kentässä ja päässyt sen läpi. Crash 2:n tapaan kentässä toki saa kuolla niin monta kertaa kuin haluaa, kunhan laatikot on kaikki rikottu. Tällä kertaa hommaa on helpotettu entisestään, kun valikossa näkyy myös kentän laatikoiden määrä. Pelaaja siis tietää etukäteen, montako laatikkoa kentässä on. Bonus-kenttienkin laatikot lasketaan mukaan, mutta suurin osa niistä on todella helppoja, joten ongelmaa ei pitäisi olla. Joissain kentissä on myös erityinen salareitti niille, jotka ovat selvinneet tarpeeksi pitkälle kuolematta. Tämä on pieni pala Crash 1:n tunnelmaa, ja tuo haastetta pelaajalle.

Peli sijoittuu ”Time Twister Machineen”, eli Dr. N. Tropyn rakentamaan aikakoneeseen, jossa on viisi eri maailmaa, joissa kussakin on viisi kenttää + bossi. Uusi maailma avautuu aina, kun edellisen bossi on voitettu. Ensimmäistä kertaa sarjassa bossitaistelun jälkeen pelaaja saa uuden supervoiman, jotka sitten ovat käytössä koko loppupelin ajan. Ensimmäinen voima on tehostettu body slam, josta on hyötyä ehkä korkeintaan kaksi kertaa koko pelin aikana... Aika turha siis. Seuraavat voimat ovat kaksoishyppy ja death spin tornado, jotka antavat mahdollisuuden hypätä korkeammalle ja pitemmälle, ratkaisten monta ongelmaa seikkailun aikana. Neljäs ja mielenkiintoisin voima on hedelmäsinko, jolla voi rikkoa laatikoita ja tuhota vihollisia pitkän matkan päästä. Mielestäni sinko on vähän liiankin tehokas ase, sillä se ei kuluta Crashin wumpa-varastoa laisinkaan, ja kaikki viholliset kuolevat välittömästi osuman saatuaan.

Viimeinen supervoima liittyy tiukasti toiseen täysin uuteen elementtiin Crash-sarjassa. Kentistä voi myös ansaita reliikkejä, jotka saa läpäisemällä kentän tietyssä ajassa. Crash dash –voiman avulla pelaaja voi juosta kentän läpi huomattavasti nopeampaa, kuin normaalisti. Reliikkejä on kolmenlaisia: Safiiri, kulta ja platina. Safiiriset reliikit ovat erittäin helppoja saada, kun taas kulta ja platina vaativat oikeasti taitoa ja kärsivällisyyttä. Toki keltaiset sekuntilaatikot auttavat hieman. Niiden avulla kelloa voi pysäyttää muutamaksi sekunniksi säästäen aikaa. Mielestäni reliikit ovat erittäin hyvä lisä peliin, sillä sen ansiosta peli ei ole täysin ohi maailman pelastamisen jälkeenkään. Omat huippuajat voi tallentaa kortille, ja eri pelaajat voivat siten vertailla aikojaan. Platinan jälkeen voitettavina ovat vielä pelin kehittäjien huippuajat, joita on jo erittäin vaikea päihittää.

Pelin maisemat ja asetelmat ovat mielenkiintoisia verrattuna esimerkiksi ensimmäiseen Crashiin. On egyptiläistä ja arabialaista kenttää... On muinaisia dinosauruksia ja futuristisia kaupunkeja. Crash ja Coco ratsastavat ja ajavat monilla eri välineillä, joihin lukeutuu suloinen tiikerinpoikanen Pura, vesiskootteri, moottoripyörä, lentokone ja vasta kuoriutunut vauvadinosaurus nimeltä Baby-T. Suosikkikenttäni on Tomb Wader, jossa pitää kikkailla nousevan ja laskevan vedenpinnan kanssa egyptiläisessä rauniossa. Eniten inhoan moottoripyöräkenttiä ja vesiskootterikenttiä, jotka ovat aivan liian epämääräisiä. Laatikoita on hankala huomata, ja eksyminen on helppoa. Moottoripyöräkentissä taas kontrollit ovat huonot, mikä tekee Crashin ohjaamisesta maaliin hankalaa.

Egyptikentät ovat suosikkejani!

Joka pelissä juostaan jotain karkuun. Tällä kertaa dinosaurusta.

Warpedin soundtrack on jotain aivan uutta verrattuna sarjan kahteen ensimmäiseen osaan. Pelin päätunnari on siisti ja mieleenpainuva, ja se toistuu erilaisina versioina pelin bonus-kentissä. Heti ensimmäisen kentän raita on mahtava, sillä se tuo pelaajalle suuren seikkailun tuntuman. Muut raidat liittyvät tiiviisti kentän teemaan ja aikakauteen.

Raita kutsuu keskelle seikkailua!

Miinuksena sanottakoon, että osa timanteista vaatii pitkää backtrackingia, mikä tuntuu aina jotenkin väärältä. Varsinkin futuristisissa kentissä on hankalaa liikkua takaperin, kun viholliset ovat hankalia, ja osa lattiasta toimii liukuhihnaperiaatteella joko eteen- tai taaksepäin. Ison miinuksen saa myös kenttä Area 51?, joka on aikamoista hevonkakkaa. Pimeässä moottoripyörällä ajaminen on tuskaista ja hankalaa, ja ne perhanan UFOt ovat jatkuvasti tiellä.

Tuskan parahdus.

Suurin osa kokemuksistani ovat kuitenkin erittäin positiivisia. Crash Badicoot 3: Warped on ehdottomasti monipuolisin Naughty Dogin tuottamista Crash-peleistä. Siitä riittää iloa pitkäksi aikaa, ja se on vanhentunut arvokkaasti. Erilaiset supervoimat ja reliikkien metsästys olivat tervetulleita lisiä sarjaan. Tästä sarja jatkuu autopelillä Crash Team Racing, josta todennäköisesti kirjoittaa joku muu, kuin minä. Innolla jäämme odottamaan sitä! Aurinkoista takatalvea kaikille!

- Lissu