Arvoisa päiväkirja!
Tästä alkaa muistelmieni sarja.
Seikkailuni Dorin Tammitynnyrin kanssa oli niin eeppinen, että tunsin
velvollisuutta kirjoittaa siitä. Ystävyyksiä syntyy mitä oudoimmissa
tilanteissa, mutta niiden rikki repiminen vaatii suuria voimia. Sankareita on
monenlaisia, kuin myös vihollisia. Tarinamme tiivistää tämän kaiken suureksi eepokseksi.
Seikkailumme alkoi Neverwinterin
kaupungin heikoimmalla hetkellä. Kamala kulkutauti vaati kaupunkilaisten
henkiä, ja loppua tälle kauheudelle ei näkynyt. Tarvetta oli sankarille, joka
pelastaisi koko kaupungin. Lord Nasher, kaupungin kuningas oli kutsunut kaikki
kynnelle kykenevät sankarinlupaukset kaupunkiin, jotta edes yksi heistä voisi
pelastaa kaiken. Neverwinter – pohjoisen jalokivi - oli kuolemassa pois asukas
kerrallaan.
Tapasin toverini Dorin Tammitynnyrin
Neverwinterin akatemiassa, jossa meitä koulutettiin puolustamaan kaupunkia.
Kaiken takana oli silloinen ystävämme Aribeth de Tylmarande, Tyrin papitar ja
Lord Nasherin oikea käsi. Olimme innoissamme. Varsinkin minä, Milly Miekkanen,
sillä sain vihdoinkin varkaan taidot hyvään käyttöön. Erityistaitojani olivat
erilaisten ansojen purku ja lukkojen tiirikointi. Dorin taas paloi halusta
käyttää kirvestään kaupungin puolustamiseksi. Meistä tuli pian hyvät ystävykset.
Dorin oli kääpiö, ja minä luonnollisesti haltia. Vanha aviomieheni Heimo
Miekkanen oli jo muissa puuhissa, joten päätin alkaa seikkailemaan ilman häntä.
Olin myös luopunut rakkaasta tikaristani, jolla sain paljon vihollisia hengiltä
Heimon kanssa. Tällä kertaa minulla oli kaksi vasaraa aseena – yksi kummassakin
kädessä. Vanha kunnon linkoni oli vielä hyvässä kunnossa, vaikkei se paljoa
vahikoa saanutkaan aikaiseksi. Varsinkaan, kun rahamme eivät riittäneet parempiin
ammuksiin vielä silloin. Hurjan kallista puuhaa, sanon minä!
Päivät akatemiassa olivat
suurimmaksi osaksi leppoisia. Kulkutauti ei ollut vielä yltänyt muuriemme
sisäpuolelle. Parhaita ystäviäni Dorinin lisäksi olivat veljekset Pavel ja Bim.
Meitä naisia oli akatemiassa vähemmän, mutta olimme silti yhtä taitavia kuin
kaikki muutkin. Pian me kaikki valmistuimme sankareiksi, ja edessä oli onnen
aika.
Tehtävämme muuttui kuitenkin
monimutkaiseksi, kun olimme vastaanottamassa valmistujaislahjaamme Aribethilta.
Viholliset hyökkäsivät kimppuumme kesken juhlatilaisuuden. He tappoivat
lähestulkoon joka ikisen henkilön rakennuksen sisällä. Vain minä, Dorin, Pavel
ja Aribeth selvisimme. Tilanne oli toivoton. Kulkutaudin parannuskeinon
ainesosat katosivat kaupungin kaduille. Ainesosia oli neljä: Taianomainen
sulka, nippu dryadin hiuksia, älykkyyden ahmijan aivot, ja käärmemäisen
yuan-tin sydän. Tapasimme Aribethin Tyrin temppelissä tragedian jälkeen,
taisteltuamme tiemme läpi vihollisten valloittaman akatemian. Hän antoi meille
arvokkaita ohjeita ainesosien pelastamista varten. Tämä oli nyt tehtävämme. Parannuskeinon
ainesosat oli pakko palauttaa oikeisiin käsiin.
Aribeth oli hyvä ystävämme. Saimme
häneltä mukaamme myös erityisen kiven, jota käyttämällä pääsemme liikkumaan
temppeliin aina, kun tarvitsemme parantajan taitoja. Saimme myös hieman rahaa,
jolla päästä alkuun. Tarvitsimme kipeästi tarvikkeita ja aseita. Olimme
aloittelijoita suuressa maailmassa, eikä tehtävä tulisi olemaan helppo.
Heti ensitöiksemme haimme
Dorinille parantajan, joka seuraisi meitä koko seikkailumme ajan. Suuntasimme
siis paikalliseen palkkasotureiden kiltaan. Ehdokkaita oli paljon, mutta eräs
mukava nainen oli meille juuri sopiva. Hän oli Linu La’Neral, papitar, joka
osasi arvokkaan parantamisen taidon. Hän pystyi myös kääntämään kaikki epäkuolleet
vihollisemme pois yhdellä loitsulla. Suurimmaksi osaksi hän jopa osasi itse
tajuta, että loitsua kannatti käyttää. Linun läsnäolo teki zombien tappamisesta
huomattavasti helpompaa. Parantamisen kanssa hän ei ollut yhtä fiksu. Joskus
hän aloitti loitsun tekemisen, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin, ja lopetti
taikomisen kokonaan. Siitä huolimatta hän oli erittäin kätevä apuri jo
Neverwinterissä.
Neverwinter oli ahdingossa. Sen
eri osat taistelivat omalla tavallaan kulkutautia vastaan. Joka puolella oli
kasoittain kuolleita ruumiita, joiden polttamisesta sai hieman seikkailijan
kokoemusta. Oli slummia, satamaa ja rikkaiden alueita. Kaupungin vankila oli
kaaoksen vallassa, ja merirosvot terrorisoivat satamaa. Vain hyvätuloisten alue
Blacklake oli säästynyt tuholta. Sielläkin oli kuitenkin ongelmia vaikka muille
jakaisi, ja tauti kolkutti jatkuvasti ovella. Kaupungin keskustassa Ophala
Cheldarstorn pyöritti kaupungin ainoaa toiminnassa olevaa bordellia. Monet
kaupat pitivät myös oviaan auki, mikä helpotti meidän tehtäväämme. Joissain
kaupoissa oli hyvinkin käyttökelpoista tavaraa. Rahaa meille kertyi
pikkuhiljaa, kun myimme kaduilta löytämäämme tavaraa. Seikkailijoille on täysin
normaalia löytää eeppinen ase tai haarniska kadunvarren puisesta tynnyristä. Myös
jalokiviä tuli kerättyä paljon jo silloin.
Seikkaileminen oli silloin vielä
niin yksinkertaista. Jos minä tai Dorin satuimme kuolemaan, oli ainoa oikea
vaihtoehto yrittää uudestaan lataamalla peli. Pystyimme toki heräämään henkiin
ja palaamaan Tyrin temppeliin, mutta se maksoi hurjan määrän kultaa ja vielä
enemmän kallisarvoista kokemusta, jolla loppujenlopuksi pääsimme seuraaville
tasoille. Taisteleminen vihollisten
kanssa oli tuskaisaa, mutta onneksi suurin osa niistä oli surkeita karanneita
vankeja tai heikkoja zombeja. Välillä vastaan tuli pahempiakin vastuksia,
joiden kanssa piti oikeasti suunnitella strategiaa. Kaikista vaikein oli ikivanhasta kryptasta
löytynyt valtava hämähäkki, jota jouduimme hakkaamaan todella kauan, ennenkuin
vihdoin voitimme. Myöskään vankilan karannut velho ei ollut helppo. Olemme
Dorinin kanssa allergisia tulipalloille.
Etsimämme ainesosat oli ripoteltu
pitkin kaupunginosia. Sulka löytyi satamasta, dryadin hiukset Blacklakesta,
aivot vankilasta ja sydän hautausmaalta. Meillä oli myös lukematon määrä
sivutehtäviä. Suurimmaksi osaksi etsimme ystävällisten kaupunkilaisten omaisia
ja ystäviä. Myös Neverin hautojen etsiminen oli kiva tehtävä. Autoimme myös
erästä druidia lopettamaan julman eläintarhan ylläpidon. Teimme kaikenlaista
sekalaista ansaitaksemme lisää kokemusta, joka oli arvokkaampaa kuin kulta.
Silti huomiomme kiinnittyi eniten parannuskeinon löytämiseen.
Sitten kun vihdoinkin saimme
kerättyä kaikki neljä ainesosaa, oli seuraava vaihe lääkkeen valmistus. Kaikki
ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan valeasuissa olleet
kultistit saivat lääkkeen itselleen. Tottakai heidän peräänsä piti lähettää
luotettava sankari tai kolme... Niinpä minä, Dorin ja Linu syöksyimme läpi
portaalin pahisten perään. Koko hommasta kehkeytyi tragedia. Kultti oli pakko tuhota
kokonaan, ennenkuin Neverwinter olisi mennyttä! Siitä kuitenkin lisää
seuraavassa tekstissä.
Nyt kun muistelen seikkailuamme
Neverwinterin kaupungissa tähän tekstiin, niin voin sanoa, että se oli samalla
hauska ja jännittävä. Kaupungin ympäristö oli laaja, ja vastaantulleet henkilöt
mielenkiintoisia. Kaupungissa oli paljon kohteita, joihin pääsi sisälle, vaikka
jokainen rakennus oli valtava sisältä ja ulkoa pikkuruinen. Mutta pikkuvikoja
ne olivat... Minä, Dorin ja Linu olimme nyt kaupungin tärkeimmät sankarit.
Tarinamme jatkuu, kunhan saan taas kirjoitettua lisää tekstiä tähän
muistelmaani. Toivon tarinani lukijoille erittäin hyvää päivää!
- Milly (Lissu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti