torstai 19. lokakuuta 2017

Dead Space (2008)

Syksyn tullessa, pimeys laskeutuu Suomen kamaralle tuoden mukanaan myös öiden kauhut ja monsterit koloistaan. Meikäläisen pelimaailmalle pääsi käymään myös samoin, tälläinen synkiö kun olen. Tällä kertaa suurennuslasin alle pääsi Dead Space. Peli, jonka nyt toistamiseen olen aloittanut. Ensimmäisen kerran pelasin tätä peliä vuonna 2012 (alkaa vähän tuntumaan, että mitä en olisi silloin pelannut?). Kävi kuitenkin niin, että läppärillä pelatessa peli-into ei pysynyt, ja jumituin johonkin muka tosi vaikeaan kohtaan jo ensimmäisen 20min aikana. Eikä peloittavat nurkan takaa hyppivät monsterit auttaneet kauhusta ja vihasta kankeana olevaa minääni. Syytän myös pelin keskeytymistä kun annoin tuttavani pelata tallennustani, jonka takia en tiennyt enää yhtikäs mitään pelin tarinan kulusta. Nyt tämän syksyn myötä tuli kuitenkin sellainen olo, että olisipa kiva vihdoin saada pelattua kyseistä peliä piiiiiiitkästä aikaa, joten eikun tuumasta toimeen. Ja ihan vaan knoppitietona, Dead Spacen on kehittänyt EA Redwood Shores ja sen julkaisun suoritti EA. Julkaisu tapahtui lokakuussa 2008. Kohta  siis 10-vuotis merkkipaaluun tämäkin peli päässyt.


Welcome aboard.. Gee thanks?

Dead Space on siinä määrin suuren suosion saanut peli, että siitä on  tehty 3 osaa sekä elokuva. Dead Spacen jälkimmäiset osat on vielä itsellä koskemattomina, mutta ehkä joskus pääsen myös niihinkin käsiksi. Elokuvan olen joskus itsekin katsonut, ja sen perusteella tiedänkin jo osittain mistä koko pelisarjassa on kyse. Ennen elokuvan mölläämistä, en siis tiennyt mistä  koko höskä kertoo. Ainut tieto oli vain, että se on  jonkinsortin scifikauhua.
Aletaanpa sitten valaisemaan vähän pelin taustoja sekä myöhemmin hieman tarinaakin. Dead Space sijoittuu vuoteen 2508, jolloin ihmiskunnan kohtalo on heikolla hapella. Maapallolta on resurssit loppuneet, ja ihmisten ainoa toivo selviytyä on löytää toinen elinkelpoinen planeetta. Sen lisäksi ihmiset tarvitsevat paljon resursseja (tässä tapauksessa kaivostoimintaa) elättääkseen itsensä, josta pääsemmekin pelin sijaintiin. USG Ishimura on suurin ja merkittävin niinsanottu ”planet crack” -alus. Planet crackilla tarkoittaen sitä, että planeetta kirjaimellisesti halkaistaan kaivostoiminnan edistämiseksi. Concordance Extraction Corporation (ihan hirvee nimihirviö) eli tuttavallisemmin CEC omistaa USG Ishimuran. USG Ishimuran ja muiden planet crack –alusten avulla tapahtuvan kaivostoiminnan avulla ihmiskunta on selviämässä lähes varmalta tuholtaan.


Puvun päivitys, koppiin ahistuun!

Kuten jälleen tästä eteenpäin teksti sisältää spoilereita. En kuitenkaan kerro pelin suuria juonenkäänteitä, vaan pyrin selittämään miten pelissä tapahtuviin tilanteisiin on jouduttu. Osasyynä tähän myöskin se, että allekirjoittanut on ollut hieman laiska pelaamaan muutakin kuin Overwatchia, niin en ole tekstiä rustatessa vielä saanut peliä pelattua läpi asti. Lähellä kuitenkin on. Varoituksen sana on siis annettu spoileista, vastuu niistä siirtyy nyt sinulle.


Necromorphit halailee vähän turhankin innokkaasti

Mutta sitten itse asiaan. Pelin alkaessa pääsemme kohtaukseen, jossa insinööri Isaac Clarke (fun fact: nimi on yhdistelmä kahdesta scifikirjailiasta; Isaac Asimovista sekä Arthur C. Clarkesta), korpraalit Johnston & Chen, turvallisuuspäälikkö Zach Hammond sekä spesialisti Kendra Daniels ovat saaneet stressisignaalin Ishimuralta ja ovat matkalla kyseiselle alukselle Aegis-VII –planeetan luokse. He työskentelevät itse USG Kellion ”planet crack” –aluksella. Pelin päähahmona saamme pelata Isaacia, sillä hänen syynsä lähteä tälle mystiselle seikkailulle on se perinteinen. Neito, joka on hänen tyttöystävänsä Nicole, on hädässä ja hänen on pelastettava neito. 
Viisikon yrittäessä laskeutua alukselle käy kuitenkin köpelösti ja heidän aluksensa vaurioituu laskun yhteydessä. Pääsemmekin heti huomaamaan, että Ishimura vaikuttaa hylätyltä eikä sillä positiivisella tavalla. Seinät ja lattiat ovat saaneet uuden verenpunaisen roiskahtaneen sisustusvärin. Eikä aikaakaan, kun tätä sisustamista päätetään jatkaa Necromorphin toimesta. Viisikostamme kaksi henkilöä pääsee sisustamaan itsellään odotushuonetta. Ribs in peas. Necromoprhit muistuttavat ihmisiä, mutta todella epämuodostuneesti ja heidän halinsa ei ole yhtä lempeä kuin ihmisen. Itse nimikin kertoo jo varmaan millaisista otuksista on kyse. Isaac huomaakin hyvin pian, että alus vilisee kyseisiä olentoja eri muodoissaan.

Pelin tarinan edetessä, alkaa selvitä syyt mitä aluksella on tapahtunut ja miksi. Isaac löytää ääni- ja tekstitallenteita aluksen tapahtumista, eivätkä ne ole mitään kaunista liirumlaarumia. Selviää, että Ishimuran kapteeni kuuluu Unitology –kulttiuskontoon, ja on tämän agentti. Unitology –kultti uskoo transformaatioon ja uudelleensyntymiseen. He uskovat, että muukalaiset (avaruusolennot) ovat luoneet ihmiskunnan, ja he pääsevät yhdistymään toistensa kanssa kuoleman jälkeen (hyi ku irstasta ”:D”). Tässä kohtaa voimme kiittää Marker –artefaktia, joka ilmeisimmin auttaa tuossa aktissa. Unitology on Dead Spacen maailmassa iso uskonnon kultti. Voisin kirjotella Unitologystä vaikka ja kuinka, mutta pääpiirteissään tämä saa riittää tähän tekstiin. Luulen muutenkin, että jos jotakuta teistä kyseinen kultti alkaa kiinnostamaan enemmän, osaatte itse googlettaa ja alkaa palvomaan Altmania.


Sanosin notta päätöntä menoa mut taitaaki olla päinvastoin?

Aiemmin mainitsemistani tallenteista selviää myöskin, että Aegis-VII planeetta oli asetettu karanteeniin  Maan hallituksen johdosta. CEC (tää on se nimihirviö, minkä aiemin mainitsin) ei kuitenkaan ota tätä karanteenia huomioon, sillä planeetta oltiin havaittu erittäin mineraalirikkaaksi. Aiemmin mainitsemani Marker –artefakti tuodaan Ishimuralle, ja pian sen jälkeen siviilien keskuudessa alkaakin tapahtumaan. Aluksella ja planeetalla olevat siivilit alkavat oirehtimaan hysteriaa ja saamaan vainoharhoja, unohtamatta väkivaltaisia hallusinaatioita. Oireilevia potilaita tutkittiin kyllä, mutta se osoittautui mahdottomaksi sillä potilaat alkoivat murhaamaan muita sekä itsensä. Näistä tapahtumista huolimatta planeetan halkaisu aloitettiin viikkoa myöhemmin, jonka jälkeen siirtokunnassa alkoi outo orgaaninen kasvu. Tämä kasvu aiheutti asukkaiden muuttumisen sekopäiksi ja lopulta muodonmuutoksen necromorpheiksi.


Isaac katselee tissilehtiä

Se, että selviääkö Isaac ja hänen toverinsa aluksen kauhuista, ja se miten Isaacin tyttöystävän käy jääkin salaisuudeksi. Myös mystisen Unitologyn Red Marker –artefaktin kohtalo jää auki. Nämä kohdat selviävät vain heille, ketkä ovat peliin itse tutustuneet tai toisella tapaa tiedon etsineet. Dead Space on ollut minulle mielenkiintoa herättävää pelattavaa, tykkään tosi paljon tarinapohjaisista peleistä sillä ne luovat juuri sen oikean tunnelman pelille. Pääpaino pelissä on selkeästi tehty tarinalle, ja siihen kuinka kaikki tapahtui. Sitä ei ole ängetty täyteen hyppysäikkykohtauksia, mutta niitä on kuitenkin sisällytetty peliin. Ei liikaa, ei liian vähän. Liikojen hyppysäikkyjen määrä vain aiheuttaisi nopean kyllästymisen, ja liian vähäinen olisi lällyä. Ja kuka nyt lällystä tykkää missään muodossa?


Matonen koitti viiä Isaacin mukanaan



Altman be praised!


Kauhuisaa syksyn jatkoa,
-murmu

23.10.-17 edit:
Peli läpi,  ja kuten aina hyvän pelin jälkeen. Jäi tyhjä olo, ja alkoi haluamaan lisää samankaltaista viihdykettä. Pitääköhän tässä alkaa heti toista osaa mättämään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti