Noniin! Lissu tässä. On aika korkata uusi blogi, ja sen teen eräällä minulle rakkaalla pelillä. Kyseessä on tietenkin ensimmäinen Crash Bandicoot, joka ilmestyi PlayStationille vuonna 1996.
Ensimmäinen kosketus tähän peliin minulla oli, kun meille ostetun Mickey's Wild Adventures -pelin (josta on myös tulossa tekstiä jossain vaiheessa) demolevyltä löytyi yksi kentällinen Crash Bandicoottia. Tämä kenttä oli varsinaisen pelin toinen kenttä nimeltä Jungle Rollers. Peli tuntui koko perheestä aivan mahtavalta, joten pakkohan se oli ostaa. Ellen ole väärässä, Crash Bandicoot oli siis toinen ostamamme PS1-peli. Ja voi sentään, kun sitä tuli hakattua koko perheen voimin.
Pelin juoni on aika simppeli. Crashin tyttöystävä Tawna on vankina pelin pahiksen N. Cortexin tornissa, ja hänet pitää pelastaa. Pelissä liikutaan kolmella trooppisella saarella ja liikutaan kentästä toiseen.
Crash Bandicoot tunnetaan siitä, että vaikka peli sinänsä on simppeli ja paikoittain liiankin helppo, on sen saaminen 100% valmiiksi erittäin vaikeaa. Pelissä kerätään kirkkaita ja värikkäitä timantteja, joita saa rikkomalla kaikki kenttien laatikot. Helpon kuuloista? Vaikeaksi homman tekee se, ettei kuolla saa kertaakaan. Kuoleminen laatikoita kerätessä nollaa koko laatikkojutun niin, ettei edes backtrackaaminen auta. (Olen itse kokeillut tätä, eikä auttanut.) Onneksi pelissä saa lisäelämiä erittäin helposti, sillä sadalla wumpa-hedelmällä saa yhden elämän. Ja hedelmiä pelissä riittää. Lisää vaikeutta peliin tuovat myös erilaiset bonus-kentät. Osa näistä on lähestulkoon mahdottomia voittaa, ja jos epäonnistut, niin toista yritystä et saa muuten kuin aloittamalla koko kentän alusta.
Pelin kentät vaikeutuvat loppua kohti. Osa niistä on kivoja, ja osa turhauttavia. Kivoihin kenttiin mielestäni lukeutuvat esimerkiksi ne jokikentät, joissa kellutaan liikkuvilla lehdillä ja varotaan lihansyöjäkasveja. Hauskoja ovat myös pelin kaksi ratsastuskenttää Hog Wild ja Whole Hog, joissa ohjataan villisialla ratsastavaa Crashia. Myös siltakentät ovat kivoja. Oikeastaan suurin osa kentistä on kivoja, kunnes päästään kolmannelle saarelle.
Viidakossa on tällaisia kivisiä rullia.
Pelin inhottavatkin kentät ovat minun mielestäni ihan hauskoja, kunnes ne pitää suorittaa kuolematta loppuun asti. Näihin lukeutuvat muun muassa toinen rauniokentistä Sunset Vista, kolmannen saaren Slippery Climb ja oma inhokkini The Lab. Jos näistä lähtee hakemaan timanttisuoritusta, saa kirota aika usein. Tämä timanttisysteemi on tulevissa Crash-peleissä onneksi korjattu. Niissä timanttiin riittää pelkkien laatikoiden saaminen.
Pelin sillat ovat "vähän" hajalla.
Jaws of Darkness. Suoraan painajaisista.
Pelissä on kuusi erilaista bossia. Kaikki niistä ovat olleet minulle erittäin helppoja. Ainoa hieman vaikea on loppuvastus N. Cortex, jota pitää hetki harjoitella ennen voittamista. Bosseihin ei tarvitse osua kovin montaa kertaa, eivätkä ne osu pelaajaan vaikka kuinka yrittäisivät. Minusta hauskin bossi on Nitrus Brio, joka muuttuu vihreäksi monsteriksi kesken taistelun.
Pelin soundtrack on muuten aivan loistava. Varsinkin lopputekstien musiikki. Se on niin hyvä, että otin sen itseasiassa puhelimeni soittoääneksi. Muut biisit kohottavat kivasti tunnelmaa ja ovat koomisia ja taitavasti tehtyjä yhtä aikaa. Lopputeksien lisäksi kivoja kappaleita ovat villisikakenttien ja pimeässäjuoksukenttien biisit. Tai no äh... Kaikki kappaleet ovat hyviä omalla tavallaan!
En edes muista, kuinka monta kertaa olen pelin pelannut läpi. Muistan, kun pienenä pidin Crash Bandicoot -vihkoa, johon merkkasin jokaikisen PS1-salasanan, jonka pelistä sain. (Salasanat toimivat vähän niinkuin tallennetut pelit.) Muutaman kerran olen onnistunut saamaan sen 100% ihan itse ilman isoveljen apua. Ehkä vielä joskus otan asiakseni sen tehdä uudestaan, mutta kauhulla muistelen, miten vaikeaa se oli.
Kyllähän Crash Bandicoot 1 on minulle rakas peli. Siinä seikkaillaan viidakosta raunioihin ja tehtaan kaltaisista halleista hylättyihin temppeleihin. Pelistä tulevat mieleen jännitystä täynnä olleet koko perheen peli-illat jouluisin ja muulloinkin. Muistan myös erään läpipeluun pari vuotta sitten, kun Lunitsin kanssa yritettiin pelata peliä, ja saimme tasan nolla timanttia. Saavutus kait sekin...
Jakakaa ihmeessä omia muistoja ja kokemuksia tästä pelistä kommenteissa! Näin saamme uuden blogin kivasti alkuun. Pian myös tulossa blogin viralliset facebook-sivut ja muuta kivaa. Lissu toivottaa nyt hyvää yötä ja palaa pian asiaan Crash Bandicoot -sarjan muilla osilla. =)
- Lissu
- Lissu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti